Oma häälehti

Oma häälehti jakaa mielipiteitä, tuleeko sellainen olla vai onko se turhaa budjetin paisuttamista.
Jos oman häälehden päättää toteuttaa, kannattaa myös lehden ulkoasuun ja sisältöön panostaa, tehdä siitä oman näköinen. Vinkkejä lehden sisältöön riittää, se voi koostua kattavasta esittelystä niin vihkikirkon, juhlapaikan, morsiamen ja sulhasen, avustajien tai koko juhlapäivän väkijoukosta. Lehteen voi sisällyttää juhlamenun ja illan ohjelmarungon, jolloin erillisiä lappuja ja kortteja ei tarvita. Usein lehteen otetaan mukaan myös hyppysellinen huumoria. Asiateksti tai muuta pitkät tarinat kannattaa mielenkiinnon säilyttämiseksi sijoittaa mahdollisimman alkuun, keventäen juttuja kohti viimeisiä sivuja.

Lehteen kannattaa tuoda persoonallisuutta, hääparin tarinat kiinnostavat aina. Lehden voi suunnitella hään muuhun teemaan sopivaksi värimaailmalla ja mahdollisella kuviomaailmalla. Omaperäiset ideat ja jutut tekevät lehdestä erilaisen ja kiinnostavan!

Tahdon-blogin Sini otti minuun yhteyttä oman häälehtensä merkeissä ja pyysi minulta ilokseni apua lehden suunnitteluun heidän teemansa ja häiden värimaailman puitteissa. Lehteä on suunniteltu niin ripeällä tahdilla, että kohta se on jo valmis! Sinin häälehdestä on tulossa hyvin yksinkertainen ja selkeä. Tällä kertaa oma suunnitteluni keskittyi lähinnä lehden taittoon ja sommiteluun, sillä morsiamella oli jo hyvin kasassa lehteen tuleva materiaali. Se sisältää paljon kuvia hääparista ja tärkeistä elämänvaiheista, huumoria ja hauskoja visailuita unohtamatta.


Oliko teillä häissänne häälehti ja millainen menestys se oli?
Tai oletko vasta suunnittelemassa omaa lehteäsi?
Mikä oli omaperäisin ideanne muille häälehteä suunnitteleville jaettavaksi?

2 kommenttia:

  1. Hauskaa olisi joskus tehdä häälehti, mutta omiin häihimme en sitä halunnut. Kutsuimme vain läheisimmät ystävät ja sukulaiset, jotka tietävät tarinamme edes pääpiirteissään. Lehti olisi myös vienyt kaikelta muulta suunnittelulta ja töiltä vähän liikaa aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Olen miettinyt tuota ja graafista julkaisua on tullut opeteltua ja tällä hetkelläkin oon töissä markkinoinnissa niin lehden taittaminen ei olisi paha homma :) Kunhan painokulut ei tulisi kovin korkeiksi :)

    VastaaPoista