Hääprintit pastellisiin puutarhahäihin


Asiakkaani upeita puutarha-/telttahäitä vietettiin jo heinäkuussa, joten nyt onkin hyvä aika esitellä suunnittelemaamme hääprinttikokonaisuutta. Morsiamen kanssa aloiteltiin korttiprojektia hyvissä ajoin jo viime syksynä. Suunnittelun linjat ja graafisten tuotteiden tyyli päätettiin Save the Date -korteissa, jotka hääpari postittivat häitä edeltäväksi jouluksi. Kortissa käytettiin ihanaa kuvaa, jossa hääparin lapset kävelevät kohti tulevaa vihkikirkkoa. Värimaailma poimittiin tietenkin tulevan hääjuhlan somistuksesta, herkkää persikkaa ja vihreää.


Suunnittelua jatkettiin keväällä hääkutsujen ja niihin liitettävän hääinfon parissa. Koska kyseessä oli puutarhahäät, päätettiin tässä vaiheessa tuoda kortteihin mukaan pienessä määrin kukkia. Kutsuissa kukat näkyivät vyötteen muodossa, joka piti kutsun ja infon kasassa. Muutoin säilytettiin korteissa hyvin yksinkertainen tyyli.



Lähempänä hääpäivää päästiin toteuttamaan materiaalit itse juhlatilaan. Hääjuhlaan suunniteltiin menu- ja ohjelmakortit, hauskat hääbingot, paikkakortit sekä tarralappuset, jotka morsian liimasi vieraslahjojen virkaa hoitaneisiin tulitikkuaskeihin ja onnenkyyneleet-nenäliinapakkauksiin. Isommat kortit suunniteltiin erikokoisiksi, jolloin morsian sai niputettua ne yhteen ja solmia juuttinarulla rusetille. Paikkakortteja varten hääpari oli askarrellut puusta ihanat rustiikkiset paikkakorttipidikkeet. Hääkutsujen vyötteen inspiroimana hääjuhlan materiaaleihin suunniteltiin pieni kukkagrafiikka tuomaan väriä.

Iso kiitos T&H, että sain kunnian olla toteuttamassa juhlanne hääprinttejä <3

Real Wedding: Boheemit häät Villa Svalvikissa


Sain mahtavan tilaisuuden jakaa täällä blogissani lukijoiden iloksi pienen palan upean hääparin suuresta päivästä menneeltä kesältä. Ihastuin erityisesti morsiamen upeaan häätyyliin sekä häiden boheemiin ilmeeseen. Pidemmittä puheitta, tässä Nooran & Kallen tarina.

”Meidän tarinamme alkoi jo joskus 2000-luvun alkupuolella perhelomalla Etelä-Euroopassa. Oli kai monen sattuman summaa, että tapasimme nykyisen mieheni kanssa jo teini-iässä ja pidimme yhteyttä satojen kilometrien etäisyydestä huolimatta. Ryhdyimme lopulta kaukosuhteeseen 10 vuotta sitten, 18-vuotiaina. Sittemmin olemme kasvaneet yhteen yhdessä Helsingissä, ja häät olivatkin ihana tapa juhlistaa pitkään kypsynyttä rakkautta. Saamme melko usein kuulla että tarinamme ja suhteemme on jotenkin poikkeuksellinen, vaikka meidän mielestämme kaikki jotenkin vain loksahti helposti kohdilleen. Joku vieraistakin sanoi, että tällaiseen suhteeseen tarvitaan jotain muutakin kuin VR:n opiskelija-alennukset (joita siis alkuaikoina paljon hyödynsimme Espoon ja Kemin välillä). Se "jokin" on tallella edelleen.

Häitämme juhlittiin Helsingissä kauniissa ja merellisessä Villa Svalvikissa läheisimpien sukulaisten ja ison ystäväjoukon kesken, yhteensä meitä oli noin 60 henkeä. Suunnittelimme ja toteutimme paljon alusta alkaen itse, ja kirppareita ahkerasti kiertämällä teemaksi muodostui jotain boheemin ja vintagen väliltä. Emme halunneet ennalta määrätä värejä tai rekvisiittaa, vaan kaikkea hankittiin sitä mukaa kun sitä tuli vastaan. Mielestäni häät näyttivät myös siinä mielessä aika paljon meiltä, että samoja värejä ja elementtejä löytyy myös meiltä kotoa. Uutta hankittiin aivan minimalistisesti. Myös juhlapaikan vanhahtava henki ja merimaisema toivat oman lisänsä häiden visuaaliseen puoleen.”



Nooran ja Kallen potrettikuvat otettiin kauniissa luontomiljöössä. "Otimme hääpotretit Jollaksen kartanolla ja juhlapaikan viereisessä metsässä ja kalliolla. Ei siis mitään erityistä tarvita, jos kuvaaja on taitava!" Sanoo Noora, joka kertoo olleensa todella tyytyväinen palkatessaan häihinsä Patrick Karkkolaisen. Kaikki tämän postauksen upeat kuvat ovatkin Patrickin käsialaa!


Sulhasen puku vuokrattiin GP Gasellista ja morsiamen kaunis kaksiosainen mallipuku löytyi hääpukuompelimo Pukunista. "Hääpuku istui yllättäen päälle ensi kokeilulla täydellisesti, joten pääsin lopulta melko helpolla puvun suhteen. Puku sai aivan valtavasti kehuja, ja olen tyytyväinen että uskalsin valita jotain erilaista ja itseni tyylistä."



Noora ja Kalle vihittiin juhlapaikalla Villa Svalvikin pihapiirissä, upean merinäköalan edustalla. Vihkimisen jälkeen tuore aviopari pääsi ruusunterälehtisateeseen.

”Koska kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, tapahtui vihkiminen juhlapaikalla. Olimme jo ottaneet first look-kuvat ja lausuneet toisillemme valat läheisessä metsässä ennen tätä, joten jännitys oli tiessään ja käsikkäin alttarille käveleminen luontevaa. Tunnelma oli alusta saakka rento ja välitön, ja olimme onnemme huipulla kaikista vieraista.”

Morsiamen upeassa boheemin rehevässä hääkimpussa oli ainakin oliivinoksaa, neilikkaa, pioneita, sekä kaksi linnunsulkaa yksityiskohtana. "Olin koristelujen kanssa lopulta kai aika perfektionisti, mutta tarkalla mielikuvalla ja sinnikkäällä kirppareilla ravaamisella voi löytää haluamansa asiat halvalla. Meillä tyyli koostui messingistä ja kullasta, vanhoista pulloista, murretuista sävyistä, ja yleisestä boheemin fiiliksen tavoittelusta.”


Noora: "Yllätysohjelmaa ja koskettavia puheita oli niin paljon, että olimme mieheni kanssa molemmat aivan läkähtyneitä, kun yöllä lähdimme hotelliin. Erilaiset tanssit, musiikkiesitykset ja videot saivat kuulemma miehen mummonkin nuortumaan kahdellakymmenellä vuodella! Isoin kiitos tunnelman luomisesta ja ihanista ohjelmanumeroista kuuluu ehdottomasti häätiimillemme, joka teki käsittämättömän upean työn. En ole koskaan nauranut ja itkenyt liikutuksesta niin paljon.”


Noora: ”Tärkeintä juhlissa on hääparista paistava onni ja rakkaus, vaikka pienet yksityiskohdat ovatkin kivoja. Meistä ihaninta oli se, miten ihanasti vieraat kuvailivat meitä puheissaan ja miten kaikki oivalsivat mistä tässä kaikessa on lopulta kyse; pakahduttavasta, elämänmittaisesta rakkaudesta ja ystävyydestä joka vain syvenee ajan myötä."

Valokuvat: Patrick Karkkolainen Juhlapaikka: Villa Svalvik Morsiamen hääpuku: Pukuni Morsiamen kengät: Acne Studios Morsiamen meikki: Keiku Makeup Morsiamen hiukset: Meron Laine Sulhasen puku: GP Gaselli Kukat: Syväsen Kukka Sormukset: OZ Jewel Ruoka: Haikala Catering Musiikki: yllätyksenä katusoittobändi Neljä Ässää

Iso kiitos Nooralle ja Kallelle sekä valokuvaaja Patrick Karkkolaiselle, että pääsin jakamaan nämä tunnelmalliset kuvat blogissani. Mikäli teillä on takana huikeat ihanat häät ja haluaisit jakaa niistä pienen palan ja parhaat ideat kanssamme, ota yhteyttä janina.jaak@gmail.com ja tehdään tarina teidän päivästänne. Mikäli innokkaita riittää, julkaisen tarinoita oikeista suomalaisista häistä tulevan syksyn ja kevään aikana.





Liukuvärjätty hääpuku

Nämä kuvat upean utuisesta, vesivärityylisestä liukuvärjätystä hääpuvusta oli pakko jakaa kanssanne. Näitä helmasta värjättyjä pukuja näkyi ulkomaisilla hääsivustoilla muutamia jo viime vuonna, jokohan nyt tästä nousuisi oikea trendi? Tähän kevyeen hääpukuun ripaus sinisten sävyä sopii kauniisti jatkamaan häiden merellistä tyyliä. Lisää kuvia puvusta löytyy Love my dress -sivustolta.

Nyt olisi kiva kuulla, mikäli joku morsian kaavailee itselleen liukuvärjättyä hääpukua :)


 Photos: Meredith Lord  via Love my dress

6 kaunista DIY-kakkukoristetta

Upea kakku ei välttämättä ylimääräsiä koristeita kaipaa, mutta toisaalta kahvipöydän kaunottaren huipulla nököttävä koriste on hauska perinne. Kakkukoristeen kanssa on myös lupa hieman hullutella ja ehkä jopa poiketa muusta tyylistä. Pitkään perinteenä suomalaisissa häissä lienee ollut enemmän tai vähemmän hauskat hääparifiguurit, viime vuosina tyyli on vaihtunut modernimpaan suuntaan ja kakkuja on useammin koristanut esimerkiksi erilaiset viirinauhaviritelmät ja laserleikatut kyltit hääparin nimistä. Tällaiset simppelimmät kakkukoristeet miellyttävät ainakin omaa silmää, mutta tähän postaukseen halusin etsiä jotain uudenlaisia ideoita ammennettavaksi.

Kakkukoriste kuuluu varmastikin monella tavallaan siihen pihistys-kategoriaan eikä siihen raaski sijoittaa useita kymppejä. Kokosin kuusi edullista, mutta kivan näköistä kakkukoristetta, jotka valmistuvat näppärästi omin käsin askarrellen.

Maalatut eläinfiguurit sopivat ihanasti rustiikkiseen woodland-teemaan tai toimivat itsestään teemana. Lisää eläinhahmo toimittamaan myös paikkakortin pidikkeen virkaa. Maalaa kullalla tai neutraaliksi valkoiseksi! Photo: Artemis Photography via Artfully Wed


Yksinkertainen tekstikoriste syntyy rautalangasta tai sähköjohdosta kieputtamalla. Helpota työtäsi kirjoittamalla ensin haluttu sana kauniilla kaunokirjoitusfontilla ja printtaamalla se paperille. Tekstin päällä on helppo väännellä lankaa oikeaan muotoonsa. Photo: Bruna Sanches, Simply Lace Photography via Royal Lace Bridal

 

Suloinen glitternuoli sopii söpöstelyhäihin, näihin ei tarvita kuin grillitikku ja glitterpaperia. Ihanan yksinkertaista ja silti näyttävää! Photo: Heather Saunders Photography via The Knot

 

Paperinen hääparifiguuri toimi modernina versiona niille perinteisemmille kakkukoristeille. Piirrä figuurit suoraan vahvemmalle paperille tai työstä ne tietokoneella ja printtaa. Laminoi tarvittaessa, leikkaa muotoonsa ja liimaa puutikkuihin. Photo: TréCreative Film&Photo via Love & Lavender





Virkattu pullea sydän on vastustamattoman suloinen. Näitä riittää yksikin, mutta toimii myös useamman sydämen rykelmänä. Jos taitoa riittää voi kaveriksi virkata hääparin näköishahmot!  Photo: Elisha Orin Photography via A Lowcountry Wedding



Rustiikkiset puukiekot voi halutessaan maalata vaikka liitutaulumaalilla. Jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla, riittää kun kirjoittaa tussilla haluamansa tekstit suoraan puun pintaan. Hieman suurempi kiekko toimii sellaisenaan, pieniin voi liimata puutikut. Photo: Kate Wenzel Photography via Brides

Bonusvinkki: Unohda kakkukoristeet ja sen sijaan panosta kakun ulkonäköön. Koristeeksi riittää muutama oksa aitoja kukkia morsiuskimpun lajeista poimien.

Millainen kakkukoriste teille tulee? Teettekö sen itse vai löytikö täydellinen valmiina? :)

Löydä unelmiesi juhlapaikka Venuusta!


Kuvassa Myllysali, juhlapaikan tietoihin pääset tästä.

Juhlapaikka lukeutuu niihin asioihin, jonka varaaminen on monen hääparin tehtävälistan kärjessä. Paikka määrittää aina auttamatta tulevan juhlan tyyliä, tunnelmaa ja luonnetta ja toimii siten pohjana muulle suunnittelulle ja pikkutarkoille somistusratkaisuille. Onko mielessä modernit kaupunkihäät, rennot juhlat meren läheisyydessä vai tunnelmalliset maalaishäät? Juhlapaikan visuaalista ilmettä ei kannata sivuuttaa, sillä juuri se juhlatila toimii yhtenä suurimpana tunnelmanluojana. Aivan kuten muissakin palveluissa, sopivan juhlapaikan löydyttyä kannattaa toimia ripeästi. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja suuremmilla paikkakunnilla suosituimmat juhlapaikat varataan hyvissä ajoin jopa pari vuotta ennen juhlapäivää. Kun täydellinen paikka on valittu, on lupa ryhtyä suunnittelemaan kaikkea muuta ihanaa!

Kuvassa Pirunkirkon juhlasali, juhlapaikan tietoihin pääset tästä.

Mistä sitten lähteä etsimään sitä omaa unelmien juhlatilaa? Ahkeralla googlettamalla ja hääblogeja seuraamalla löytyy varmasti paljon erilaisia tiloja, mutta suosittelen tutustumaan myös Venuu.fi -sivustoon. Sivustoon on listattu valtava määrä juhlatiloja ympäri Suomen ja uusia upeita paikkoja juhlia tärkeää päivää päivittyy jatkuvasti lisää. Sivuilta voi hakea paikkakunnan vierasmäärän tai vaikka halutun tyylin mukaan sopivaa juhlatilaa. Kaikki tärkeät ja eri tilojen vertailua helpottavat informaatiot on listattu kunkin juhlapaikan tietoihin. Tiedoista käy ilmi juhlatilaan mahtuvat vierasmäärät, tilasta löytyvät varusteet, hinnat, mahdollisuudet pitopalveluun/omiin tarjoiluihin ja jopa päivittyvä varauskalenteri sekä tietenkin kattavat valokuvat juhlapaikasta ja sen ympäristöstä. Sivuston kautta pystyt myös lähettämään suoraan tarjouspyynnön haluamaasi juhlapaikkaan. Eri tilojen vertailu ei oikeastaan voisi olla tämän helpompaa! Pääset selaamaan suoraan häihin sopivia juhlatiloja tämän linkin kautta.

Kuulisin mielelläni mitä kautta te löysitte unelmien juhlapaikan ja millaisia juhlapaikkoja 2017 ja 2018 vuoden hääpareilla on varattuna. Entä mikä sai päätymään juuri kyseiseen tilaan? :)

Kuvassa Tenalji von Fersen, juhlapaikan tietoihin pääset tästä.

Parhaat IKEA-tuotteet häihin, osa 1

Monesta kodista löytyy varmasti jo yhtä sun toista IKEA-tavaraa, mutta lähdin tutkailemaan valikoimaa tällä kertaa hääkantilta. Valikoimasta löytyy aika paljonkin kivoja juttuja häiden somistuksessa hyödynnettäväksi. Edullista, mutta kuitenkin hyvännäköistä ja tuunauskelpoista materiaalia! Kokosin teille parhaat IKEA-tärpit häihin, tässä inspiraatioksi ensimmäinen osio.



Måla-piirustustelineellä (19,99€) toivotat vieraat tervetulleiksi juhlaan. Maalaa runko mieleisellä sävyllä ja kehystä liitutaulu vaikkapa hääkukilla. Sopii mainiosti myös esim. suuremmaksi menutauluksi buffetsaliin. (Leigh Elizabeth Photography via Style Me Pretty /craigevasanders.co.uk via lovemydress.net / Lovisa Photo via Style Me Pretty)



Kaksipuolinen Tolsby-kehys  (0,99€)  lienee tuttu jo monista häistä, perus valkoisen muovikehyksen tuunaat näppärästi hieman nätimmäksi maalaamalla kehykset tai dippaamalla vaikka glitteriin. Voit kirjoittaa valkotussilla suoraan lasiin tai teettää kauniit kortit, jolloin kehys toimii kaksipuolisenakin. Soveltuu niin pöytänumeroihin kuin lahjapöytään. (Honey Honey Photography via Ruffled / Rebecca Arthurs Photography via Ruffled / Piteira Photography via Ruffled)



Keittiöpyyhkeiden joukosta löytyy nättejä ja edullisia vaihtoehtoja lautasliinoiksi. Katso esimerkiksi punavalkoinen  Tekla-keittiöpyyhe  (0,50€) tai tee rento kattaus mix & match -tyyliin sekoittamalla eri kuoseja käyttämällä Elly-sarjaa, jonka pakkaukseen sisältyy neljä ihanaa sinisävyistä keittiöliinaa (2,50€/4kpl). (via Katrina Louise PhotographyRuffled)



Näyttävillä valaisimilla saat varmasti juhlailmettä tilaan kuin tilaan. Valitse esimerkiksi Maskros-kattovalaisimen (49,95€), josta saa metallinhohtoisella sävyllä maalatessa näyttävän kristallikruunumaisen kattosomisteen. Jos tuunaaminen ei kiinnosta löytyy valikoimasta myös edullinen Kristaller-kattokruunu (59,95€). (Anchor And Veil Photography via Style Me Pretty / Anna Kim Photography via Style Me Pretty)



Mustavalkoinen Sofia-kangas  (5,99€/m)  muokkautuu ompelutaitoisen käsissä nopeasti hauskoiksi raidallisiksi kaitaliinoiksi modernin mustavalkoisiin häihin tai pohjaksi ihanaan Kate Spade -tyyliseen somistukseen. (langphotographers.info / Via ruffledblog.com)


 
Korken-lasipullot (1,99€) toimivat niin pöytäasetelmissa, yksinkertaisen kauniina vesipulloina juhlapöydissä, mutta myös pöytänumeroina. Käytä sellaisenaan tai maalaa vaikkapa utuiseen vesivärityyliin pastellisävyiseksi. Teippaa tai maalaa numero pullon kylkeen. (Kristyn Harder Photography via Rustic Wedding Chic and Almost Makes Perfect)

Lisää edullisia IKEA-vinkkejä seuraa myöhemmin. Löytyikö näiden joukosta toteuttamiskelpoisia ideoita? :)