Arvonnan yhteydessä tuli useampikin toive siitä, että esittelisin hieman suunnitteluprojekteja hääprinttien suhteen, joten tässä sitä nyt tulee voittajan kutsusuunnittelua esimerkkinä käyttäen. Koska kyseessä oli tämän kevään häät, aloitettiin kutsukortin suunnittelu aika nopella vauhdilla voittajan selvittyä, jotta aikaa jäi vielä morsiamelle painattaa kortit ja vieraille aikaa ilmoittautua hääjuhlaan mukaan. Nyt, kun hääparin vieraat ovat ehtineet jo vastaanottaa kutsut, uskallankin hieman raottaa kyseistä kutsusuunnitteluprojektia teillekin.
Tällä kertaa ei erikseen tarvinnut pyytää kuvailemaan tulevia hääjuhlia, sillä Lauran blogista saattoi hyvinkin pikaisella silmäyksellä käydä poimimassa tulevien häiden tunnelman. Hääpari kuitenkin kuvaili vielä omin sanoin muutamalla esimerkkikuvalla höystettynä, mitä he toivovat kutsuilta - leikkisä, vintagehenkinen, sopivan romanttinen mutta silti moderni.
Kuten morsiamen lähettämistä esimerkkikuvista näkyy, hääpari oli ihastunut erityisesti typografiaan ja fonteilla leikittelyyn.
Lisäksi kutsussa oli käytettävissä parin aikaisemmin otattamat upeat kihlakuvat (Michaela Egger / Hey Look),
jotka toivat kortteihin oman säväyksensä.
Lauran blogista bongasin myös tämän kuvan tulevien häiden värimaailmasta ja tunnelmasta.
Näiden värien käytön puitteissa sain vapaat kädet kutsussa käytettävien värien valikointiin.
Image: The Perfect Palette
Kaiken tämän pohjalta laadin useamman luonnoksen, joista esitin hääparille muutaman potentiaalisen vaihtoehdon.
Vaihtoehdoista löytyi molempia miellyttävä malli, jota lähdettiin viilaamaan kohti lopullista kutsukorttia.
Kun kutsukortin ulkoasu oli selvinnyt, lähdettiin sen pohjalta toteuttamaan myös kutsuun liitettävää hääinfoa.
Infoon toin kutsusta muutamia elementtejä, jotta niistä saatiin toisiinsa sopiva kokonaisuus.
Varsinaiset tekstit ja hauskat lausahdukset olivat kaikki lähtöisin morsiamen kynästä. Lopputuloksesta tuli tällainen.
Kutsuissa käytetyt valokuvat: Michaela Egger
Lauran inspiroivaa hääblogia ja ajatuksia kutsujen suunnitteluprojektista voi käydä lukemassa Palomiehen morsian -blogissa täällä.
Toteutuiko näissä mielestänne hääparin toiveet:
leikkisä, vintagehenkinen, sopivan romanttinen mutta silti moderni?
Lauran inspiroivaa hääblogia ja ajatuksia kutsujen suunnitteluprojektista voi käydä lukemassa Palomiehen morsian -blogissa täällä.
Toteutuiko näissä mielestänne hääparin toiveet:
leikkisä, vintagehenkinen, sopivan romanttinen mutta silti moderni?
KYLLÄ! Nämä oli niin upeat, etten kestä (:
VastaaPoistaHeippa Janina,
VastaaPoistaEtsin sopivaa käsinkirjoitettua tekstiä muistuttavaa fonttia hääkutsuihimme ja ylläolevan kutsun kaksi fonttia kiinnostavat minua kovasti. Olisikohan sinun mahdollista paljastaa, mitkä ovat fontit runossa ja tekstissä "Kankaisten juhlatilalla Hämeenlinnan kupeessa"?
:) Meri
Hei, toinen fonteista on Alexandria. Käsinkirjoitusfonttia en juuri tällä hetkellä muista, mutta täytynee tarkistaa se :)
PoistaTosi hienoja nämä! :)
VastaaPoistaKiitos <3 Kiva, kun kävit kurkkimassa :)
PoistaMoi Janina, mikä kokoisia nämä kortit ja liitteet ovat suunnilleen? Tosi hienoja ja perinteisestä poikkeavaa. Tai noh, mitä nyt sitten kukin pitää "perinteisenä". :) T. Anne
VastaaPoistaMoikka ja kiitos, muistaakseni nämä kortit olivat 120x170. :)
PoistaKiitos! Kuvasta ei oikein hahmottanut mistä koosta oli kyse. T. Anne
Poista