Aika ihana ajatus myöhäisen kesän hämärtyviin iltoihin ja syyshäihin on sytyttää lyhdyt ja lähettää ne juhlaväen kanssa taivaalle. Kivan ohjelmanumeron voisi saada aikaan ihan vaan siitäkin, että tuore aviopari lähettää taivaalle omansa. Upea näköistä tuo lyhtymeri taivaalla. Käsittääkseni lyhdyt palavat loppuun, joten ne eivät hirveästi jättäisi roskiakaan jälkeensä. Varovaisuuttahan näiden käyttö vaatii ja varmasti lupaa niiden käyttöön.
Jos hääjuhlaa vietetään veden äärellä, voisi tunnelmaa luoda tällä tavoin. Aika suloista.
En tiedä onko kielto jo kumottu, mutta 2009 kaikki lentävät paperilyhdyt vedettiin pois Suomen markkinoilta palovaaran vuoksi.
VastaaPoistaMutta ihania ne ovat ja näyttävät upeilta yön pimeydessä. Lähetimme kihlajaispäivänä Thaimaassa lyhdyn leijailemaan taivaalle, joten olisi upeaa jos sen voisi toistaa hääpäivänä. Mutta turvallisuus ennen kaikkea. En toki halua aiheuttaa eleelläni metsäpaloa, jos tuuli viekin sen maahan.
Voi että, itseltä on mennyt täysin ohi tuo lentävien paperilyhtyjen kielto. Mielestäni olen niitä nähnyt Suomessakin myytävän, mutta olisiko siitä jo niin pitkä aika.
PoistaOlisi ollut huikeeta, jos olisitte voineet toteuttaa tuon saman hääpäivänne. Mutta keksitte sitten tilalle jotain muuta, vaikka ilmapallon lähettämisen ;)