6 kaunista DIY-kakkukoristetta

Upea kakku ei välttämättä ylimääräsiä koristeita kaipaa, mutta toisaalta kahvipöydän kaunottaren huipulla nököttävä koriste on hauska perinne. Kakkukoristeen kanssa on myös lupa hieman hullutella ja ehkä jopa poiketa muusta tyylistä. Pitkään perinteenä suomalaisissa häissä lienee ollut enemmän tai vähemmän hauskat hääparifiguurit, viime vuosina tyyli on vaihtunut modernimpaan suuntaan ja kakkuja on useammin koristanut esimerkiksi erilaiset viirinauhaviritelmät ja laserleikatut kyltit hääparin nimistä. Tällaiset simppelimmät kakkukoristeet miellyttävät ainakin omaa silmää, mutta tähän postaukseen halusin etsiä jotain uudenlaisia ideoita ammennettavaksi.

Kakkukoriste kuuluu varmastikin monella tavallaan siihen pihistys-kategoriaan eikä siihen raaski sijoittaa useita kymppejä. Kokosin kuusi edullista, mutta kivan näköistä kakkukoristetta, jotka valmistuvat näppärästi omin käsin askarrellen.

Maalatut eläinfiguurit sopivat ihanasti rustiikkiseen woodland-teemaan tai toimivat itsestään teemana. Lisää eläinhahmo toimittamaan myös paikkakortin pidikkeen virkaa. Maalaa kullalla tai neutraaliksi valkoiseksi! Photo: Artemis Photography via Artfully Wed


Yksinkertainen tekstikoriste syntyy rautalangasta tai sähköjohdosta kieputtamalla. Helpota työtäsi kirjoittamalla ensin haluttu sana kauniilla kaunokirjoitusfontilla ja printtaamalla se paperille. Tekstin päällä on helppo väännellä lankaa oikeaan muotoonsa. Photo: Bruna Sanches, Simply Lace Photography via Royal Lace Bridal

 

Suloinen glitternuoli sopii söpöstelyhäihin, näihin ei tarvita kuin grillitikku ja glitterpaperia. Ihanan yksinkertaista ja silti näyttävää! Photo: Heather Saunders Photography via The Knot

 

Paperinen hääparifiguuri toimi modernina versiona niille perinteisemmille kakkukoristeille. Piirrä figuurit suoraan vahvemmalle paperille tai työstä ne tietokoneella ja printtaa. Laminoi tarvittaessa, leikkaa muotoonsa ja liimaa puutikkuihin. Photo: TréCreative Film&Photo via Love & Lavender





Virkattu pullea sydän on vastustamattoman suloinen. Näitä riittää yksikin, mutta toimii myös useamman sydämen rykelmänä. Jos taitoa riittää voi kaveriksi virkata hääparin näköishahmot!  Photo: Elisha Orin Photography via A Lowcountry Wedding



Rustiikkiset puukiekot voi halutessaan maalata vaikka liitutaulumaalilla. Jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla, riittää kun kirjoittaa tussilla haluamansa tekstit suoraan puun pintaan. Hieman suurempi kiekko toimii sellaisenaan, pieniin voi liimata puutikut. Photo: Kate Wenzel Photography via Brides

Bonusvinkki: Unohda kakkukoristeet ja sen sijaan panosta kakun ulkonäköön. Koristeeksi riittää muutama oksa aitoja kukkia morsiuskimpun lajeista poimien.

Millainen kakkukoriste teille tulee? Teettekö sen itse vai löytikö täydellinen valmiina? :)

7 kommenttia:

  1. Oi, kuinka upeita kakkuja ja koristeita.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkistä, täytyypä urkata blogisi puolelle! :)

      Poista
  2. Maalatut eläinfiguurit näyttävät ihanilta! Tuollaiset ovat ihan varteenotettava vaihtoehto, tosin CaiSannin tekstikoristeet ovat kummitelleet mielessä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo eläimet on kyllä aika hauskat, vielä kun ne voi halutessaan maalata oikeastaan minkä väriseksi tahansa. Ideana vähän erilaisempi, vaikka ne tekstikoristeetkin on tosi kauniita :)

      Poista
  3. Etenkin tuo rautalangasta väännelty, yksinkertainen koriste miellyttäää omaa silmää. :) Osaisikohan sitä itsekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osaisit, voi toki vaatia pari harjoituskappaletta, vaikka se kuvassa näyttääkin "niin helpolta". Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo on tosi kiva! :)

      Poista
  4. Olemme noudattamassa bonusvinkkiä ja panostamassa itse kakun ulkonäköön (mistä joskus lisää omassa blogissani). Jotenkin en ole silti tullut ajatelleeksi, että kakun teemoittaminen voisi jatkua kakkukoristeeseen asti. Olin unohtanut koko koristeen. :D Tämä oli hyvä muistutus. :)

    VastaaPoista