Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääbingo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääbingo. Näytä kaikki tekstit

Hääprintit pastellisiin puutarhahäihin


Asiakkaani upeita puutarha-/telttahäitä vietettiin jo heinäkuussa, joten nyt onkin hyvä aika esitellä suunnittelemaamme hääprinttikokonaisuutta. Morsiamen kanssa aloiteltiin korttiprojektia hyvissä ajoin jo viime syksynä. Suunnittelun linjat ja graafisten tuotteiden tyyli päätettiin Save the Date -korteissa, jotka hääpari postittivat häitä edeltäväksi jouluksi. Kortissa käytettiin ihanaa kuvaa, jossa hääparin lapset kävelevät kohti tulevaa vihkikirkkoa. Värimaailma poimittiin tietenkin tulevan hääjuhlan somistuksesta, herkkää persikkaa ja vihreää.


Suunnittelua jatkettiin keväällä hääkutsujen ja niihin liitettävän hääinfon parissa. Koska kyseessä oli puutarhahäät, päätettiin tässä vaiheessa tuoda kortteihin mukaan pienessä määrin kukkia. Kutsuissa kukat näkyivät vyötteen muodossa, joka piti kutsun ja infon kasassa. Muutoin säilytettiin korteissa hyvin yksinkertainen tyyli.



Lähempänä hääpäivää päästiin toteuttamaan materiaalit itse juhlatilaan. Hääjuhlaan suunniteltiin menu- ja ohjelmakortit, hauskat hääbingot, paikkakortit sekä tarralappuset, jotka morsian liimasi vieraslahjojen virkaa hoitaneisiin tulitikkuaskeihin ja onnenkyyneleet-nenäliinapakkauksiin. Isommat kortit suunniteltiin erikokoisiksi, jolloin morsian sai niputettua ne yhteen ja solmia juuttinarulla rusetille. Paikkakortteja varten hääpari oli askarrellut puusta ihanat rustiikkiset paikkakorttipidikkeet. Hääkutsujen vyötteen inspiroimana hääjuhlan materiaaleihin suunniteltiin pieni kukkagrafiikka tuomaan väriä.

Iso kiitos T&H, että sain kunnian olla toteuttamassa juhlanne hääprinttejä <3

Hääkutsut valmismallistosta



 Häät lähestyy ja kutsut vielä tekemättä?

Oletko jo tutustunut MakeaDesiginin valmismallistoon? 

Valmismalliston tuotteet soveltuvat pikaisiinkin tilauksiin, sillä tilauksesi jälkeen saat luonnoksen sähköpostiisi hyväksyttäväksi yleensä aika nopealla aikataululla, n. 1-3 päivän sisällä. Kaikkiin valmismalliston tuotteisiin vaihdetaan alkuperäistekstien tilalle haluamanne tekstit sekä värimaailma muutetaan juhlanne väreihin sopivaksi. 

Tällä hetkellä mallistoon kuuluu 5 erilaista kokonaisuutta, joista jokaiseen on saatavana hääkutsut + infot (myös save the date -kortit) sekä hääjuhlan printeistä mm. menut, hääohjelmat, vihkiohjelmat, paikkakortit ja bingolappuset. Valmismallistoon tulee aika ajoin uusia malleja ja vanhoja poistuu, joten kannattaa välillä köydä kurkkaamassa sivulla.

Kaikki kortit voitte edullisesti tulostaa itse tai ne voidaan painattaa helposti painotalossa.


Mikäli valmismallistosta ei löydy mieluisaa tyyliä, kannattaa aina tiedustella tarjousta uniikin kortin suunnittelusta. Vielä ehtii tilaamaan tulevan kesän juhliin juuri teille suunnitellut kutsut ja muut paperituotteet. Työnäytteitä hääkutsuista löydät täältä, ja hääjuhlan materiaaleista täältä.


Aurinkoista viikonloppua! :)

Näin onnistut hääbingolla!

 
Hääbingo on selkeästi ottanut paikkansa häiden ohjelmanumerona. Ja onko tämä ihmekään, kaikki minun korviini kantautuneet palautteet bingoilusta ovat osoittautuneet positiivisiksi. Bingossa hauskaa on, ettei siinä kukaan joudu erityisesti haluamattaan esiintymään ja osallistuminenkin on vapaaehtoista. Mukava tapa tuoda hääbingoon jännitystä ja pientä hyvähenkistä kisailua on lisätä lappuun maininta mahdollisesta yllätyspalkinnosta tietylle määrällä nopeimpia bingoajia. Bingon täytöstä ja voittajien palkitsemisesta kannattaa mainita esimerkiksi hääjuhlan ensimmäisten puheiden aikana tai seremoniamestarin toimesta, jotta kaikki varmasti huomaavat lappuset.

Ohessa asiakastöistä poimittuja suosituimpia bingovirkkeitä. Poimi suosikkisi ja täytä niillä oma bingoruudukkosi :)

Hääpari suutelee
Juoma läikkyy
Kuokkavieraita
Sulhanen riisuu takin
Morsiamesta / sulhasesta kerrotaan lapsuusmuisto
Hääparista kerrotaan muisto
Sormuksia ihastellaan
Morsian ryöstetään
Morsian / anoppi kyynelehtii
Kaaso / bestman juoksee
Morsian vaihtaa kengät
Joku pitää puheen
Bestman /sulhanen / morsian on hukassa
Kaaso nappaa kimpun
Bestman nappaa sukkanauhan
Puhelin soi
Tanssilattia täyttyy
Vessajono
Sulhanen vaimottelee
Säätä kommentoidaan
Piilopullo
Bestman / Kaaso / sulhanen pitää puheen.
Anoppi joraa
Karkkibuffet tyhjenee
Jotain menee rikki
Tekniikka pettää
Häävalssi
Joku huijaa bingossa
Nolo muisto polttareista
Selfie
Joku huutaa BINGO!
Reikä sukkahousuissa
Tutustut uuteen ihmiseen
Isä antaa neuvon
Sormuksia ihastellaan
Dirty dancing 
Hääpari liikuttuu
Morsian esittelee sormustaan
Anoppi tanssittaa sulhasta
Puhe!
Morsiamen helmalle astutaan
Hääpari leikkaa kakun
Hääpari yllätetään
Kohotetaan malja
Joku tanssii kravatti otsalla
Joku kompastuu
Karvainen vieras
Appiukko kertoo vitsin
Joku etsii vessaa
Joku kehuu ruokaa 


Loppuun vielä vinkkini bingolappusten laadintaan

1. Tee bingosta tarpeeksi laaja. Suosittelen bingoruuduikoiksi 4x4 tai 5x5 ruudukkoja, jolloin bingo myös kestää todennäköisesti myöhemmälle iltaan ennen ensimmäisiä bingo-hihkaisuja.

2. Valitse bingovirkkeet huolella. On hyvä valita sellaisia ruutuja jotka tulevat varmasti tapahtumaan illan aikana (esimerkiksi "Hääpari leikkaa kakun" tai "sulhanen vaimottelee"). Lisää mukaan myös jotakin mihin bingoaja voi itse vaikuttaa (esim. "tutustut uuteen ihmiseen"). Haastetta lisätäkseen voi ruudukkoon lisätä myös pari hyvin epätodennäköistä kohtaa (kuten "kuokkavieraita" tai "tekniikka pettää"), ole kuitenkin näiden kanssa maltillinen, jotta tarvittava rivi bingoja varmasti löytyy illan aikana.

3. Ohjeistakaa bingon täyttöön. Vaikka lappuun merkittäisiinkin lyhyesti ohjeet, kannattaa ne vielä käydä suullisesti läpi juhlan alussa. Samalla kaikki vieraat löytävät lappunsa ja voivat ryhtyä bongailemaan tapahtumia heti hääjuhlan alussa.

4. Palkitkaa voittajat! Pienet palkinnot nopeimmille lienevät tarpeen. Palkintojen ei tarvitse olla mitään kovin valtavia, mutta ne innostavat osallistumaan :)

Mukavia bingoiluhetkiä!



Kuvat ja korttien suunnittelu: MakeaDesign


Tuleeko teille hääbingo?



Makean Juhannustarjous!

Kevään ja kesän kiireet ovat hiljentäneet blogin, mutta kunhan ruuhka kutsujen suunnittelussa hieman tässä pikku hiljaa helpottaa, jatkaa blogi taas juhlaideoiden maailmassa :)

Juhannuksen kunniaksi päätin täräyttää tarjouksen, joka kannattaa hyödyntää, jos häiden ohjelmistoon on tulossa bingoa, kuvajahtia tai muita visailuja. Kesäkuun loppuun mennessä varaaville näiden korttien suunnitteluhinnoista nimittän -15%!

Tiedustelut ja varaukset: info@makeadesign.fi


Esittelyssä ohjelmaviuhka

Keväällä esittelin ihanan Mallan ja Janin matkailuteemaiset hääkutsut. Kutsujen tyyliä jatkettiin myös 
näihin morsiamen keksimiin ohjelmaviuhkoihin. Hääohjelmaan sisällytettiin juhlan ohjelmarunko, 
esittelyt morsiamen ja sulhasen avustajista sekä muutamia faktoja itse hääparista. Ohjelman toiselle 
puolelle tuli hääbingo.

Ohjelmakortin ja hääbingon suunnittelu: Makea Design
Viuhkan toteutus: Morsian Rimma / Fiilistelijän pilvilinnoja
 
Viuhka itsessään on aika loistava idea kesähäihin. Onkos muilla suunnitteilla vastaavia?


Hääkutsun suunnittelua fonteilla leikitellen

Jatketaan vielä valmiiden häiden paperituotteiden esittelyllä.
Ihanan Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain omaa -blogin takana häärivä syyskuun morsian otti jo 
tammikuussa yhteyttä kutsujen suunnittelun merkeissä. Lähtökohtana suunnittelulle oli fonttileikittely 
ja häiden teemavärit harmaa ripauksella keltaista.

Luonnosten joukosta hääpari ihastui tummanharmaalla pohjalla oleviin kutsuihin, joiden pohjalta
 suunniteltiin myös lyhyt ja ytimekäs hääparin laatima hääinfo.


 Alkukesästä suunniteltiin valmiiden kutsujen pohjalta menukortti ja hääbingo. Näihin valittiin 
valkoinen pohja, jotta vieraat pystyisivät kätevämmin myös täyttämään bingopohjaa. Kuitenkin tyyli 
pidettiin kutsun kaltaisena, fonttileikittelyä jatkaen ja pienin, harkituin, keltaisin yksityiskohdin.


Hääbingo

Tämän kesän ehdoton hitti häiden ohjelmanumerona taitaa olla hääbingo!
Bingot ovat olleet varsin kysyttyjä ja monenlaiseen teemaan niitä onkin väsätty.
Ohjelmanumerona hääbingo on omasta mielestäni ihan mahtava idea, hauskaa tekemistä vieraille
 muun ohjelman sivussa. Extra hauskuutta ja innokkuutta bingoiluun varmasti tuo, jos parhaalle 
bingoajalle on varattu yllätyspalkinto!

Alkavan heinäkuun kunniaksi tarjoan huikea edun omaa bingoa suunnitteleville.

Uniikin teemaan sopivan hääbingon suunnittelun heinäkuun aikana varaaville -25% hinnoista.


Bingoillaanko teidän häissä? :)