Vinkit hääkuvaukseen

Viimeaikoina useammassakin blogissa on pohdiskeltu ja kauhisteltu hääkuvausasioita. Kuvaus tuntuu tuottavan yllättävän paljonkin pelkoa, epävarmuutta ja stressiä kuvien epäonnistumisesta. Milloin kuvattavat eivät ole tottuneet poseeraamaan, välttelevät normaalisti kameran linssiä, joskus hääkuvaus saattaa myös olla ensimmäinen kunnon kuvaus yhdessä ja vähän jännittääkin!

Keräsin muutaman vinkin, jotka parantavat mahdollisuuksia onnistua häkuvissa.

Varatkaa häihin erikoistunut ammattivalokuvaaja. Tätä ei voi liikaa korostaa. Ammatikseen häitä kuvaavalla on kokemusta, ammattitaitoa ja osaamista asiakkaiden ohjaamiseen ja sopivien kuvakulmien valintaan. Hyvä valokuvaaja ohjeistaa ja neuvoo hääparia kuvauksessa, kykyä ohjeistamiselle kannattaa tiedustella kuvaajalta jo varausta tehtäessä.

Kertokaa valokuvaajalle toiveistanne. Valokuvaajat eivät ole ennustajia. Kertokaa kuvaajalle ennen kuvausta esim. palaverissa toiveistanne kuvien suhteen mahdollisimman tarkasti, jotta kuvaaja tietää teidän toiveenne ja tyylinne. Haluatteko enemmän lähikuvia, kaukaa otettuja, pusukuvia, naurukuvia, huumorikuvia, perinteisiä..jne. Muutama esimerkkikuvakin on kuvaajalle hyvä lähettää ja jos jokin spesiaalikuva on mielessä, kannattaa siitä vielä muistuttaa kuvaajaa kuvauksen alussa. Jos morsiamen kampaus on esimerkiksi toispuoleinen, kannattaa mainita suosikki kuvauspuoli.


Varaa kuvaukselle riittävästi aikaa. Kuvaukselle on hyvä varata vähintään tunti aikaa, mieluummin puolitoista. Ottakaa myös huomioon mahdollinen valmistautumisen pitkittyminen ja siirtymiset, jotta kuvausajasta ei tarvitse nipistää sen vuoksi.

Ottakaa hääkuvat ennen vihkimistä mikäli mahdollista. Tällöin kuvaukselle on usein enemmän aikaa, eikä hääparin tarvitse murehtia vieraiden viihtymisestä. Usein vihkimisen jälkeen tai juhlan aikana kuvatessa hääpari ei pysty keskittymään itse kuvaukseen, kun ajatukset ovat jo hääjuhlassa. Mikäli kuvaus toteutetaan juhlan aikana, sopiva kuvaushetki voi olla esimerkiksi ruokailun jälkeen (kun hääpari + kuvaaja ovat syöneet ja osa vielä ruokailee) ja järjestäkää kuvauksen ajaksi ohjelmaa vieraille.


Valitkaan vain muutama kuvausympäristö. Kuvauspaikkoja kannattaa olla mieluummin vain pari, kuin että tunnissa yritetään ehtiä vaikkapa viiteen eri kohteeseen. Tällöin kallisarvoinen kuvausaika menee siirtymiseen paikasta toiseen ja keskittyminen saattaa herpaantua sekä kuvattavilla että kuvaajalla. Yhdessäkin paikassa voi saada hyvin monenlaisia kuvia erilaisia rajauksia ja kuvakulmia hyödyntäen. Parasta on jos samassa kuvauspaikassa on lyhyen lävelymatkan sisällä monipuolisesti erilaista ympäristöä, esim. puistoa, rakennuksia, jokimaisemaa..

Keskittykää valokuvaukseen ja kuvaajan ohjeisiin. Älkää jutelko keskenään kuvaajan teitä kuvatessa ellei toisin pyydetä! Ikävää, jos muuten onnistuneessa otoksessa on suu auki :)

Miettikää tarvitsetteko mukaan avustajaa. Jotkut kuvaajat tarjoavat kahden valokuvaajan kuvauksia ja monet tekevät myös yhteistyötä muiden kuvaajien kanssa. Kaksi valokuvaajaa kuvaustilanteessa takaa enemmän ja monipuolisemmin valokuvia. Samalla toisen keskittyessä hääparin ohjeistamiseen ja kuvaamiseen, toinen osaa katsoa kokonaisuutta ja huolehtia morsiamen hiuksista, hääpuvun asettelusta ja mahdollisesta muusta rekvisiitasta. Jos kuvaajia on yksi, kannattaa miettiä esimerkiksia kaason ottamista mukaan kuvaukseen huolehtimaan helmoista, sillä kiireisessä kuvausaikataulussa yksi kuvaaja ei välttämättä ehdi tarkastella jokaista pientä yksityiskohtaa. Avustajia kannattaa olla mukana usean sijasta mielummin yksi. Tällöin avustaja pystyy keskittymään hommaansa, mutta myös hääpari kuvaukseen kun ympärillä ei ole liikaa hälinää.


Harjoitelkaa kihla- tai yhdessäkuvauksella. Mikäli ette ole tottuneet poseeraamaan kameran edessä yhdessä, kannattaa harkinta kuvauksen toteuttamista ennen hääpäivää. Tällöin saa mukavasti tuntumaa kuvaukseen ja poseeraamiseen. Kuvia voi käyttää STD-korteissa, hääkutsuissa tai vaikka ripustaa juhlapaikalle esille. Mikään ei myöskään estä harjoittelemasta hymyjä peilin edessä!

Hääkuvaus erillisenä päivänä. Jos hääpäivän aikataulu on liian kiireinen, kannattaa harkita kuvauksen toteuttamista erillisenä päivänä esimerkiksi koekampauspäivänä. Tällöin aikaa on yleensä huomattavasti enemmän eikä jännityskään ole niin suuri. Harkitkaa myös kuvausta häiden jälkeen, jolloin kuvauksen voi päättää vähän rennompaankin tyyliin, kun puvun likaantumistakaan ei tarvitse murehtia.

Älkää murehtiko, hymyilkää! Luottakaa kuvaajaanne ja olkaa oma itsenne. Vaikka kuvauksen alussa jännittäisikin, se yleensä unohtuu melko nopeasti. Hymy on kaunein asuste :)

Löytyykö sinulta takataskusta lisää hyväksi havaittuja tai kuulemiasi vinkkejä? Jaa ideat kommenttikentässä :)

Postauksen kuvat: MakeaDesign

4 kommenttia:

  1. Mainio lista olennaisista jutuista! Jos kuvaus toteutetaan miljöössä, suositan käymään halutuilla kuvauspaikoilla suunnilleen siihen vuodenaikaan ja kellonaikaan kun kuvaus toteutetaan niin nähdään valo-olosuhteita. Kesällä keskipäivän valo on todella kovaa ja tulee suoraan ylhäältä ja kuvissa palaa herkästi puhki mm. puku. On hyvä etsiä symmetrisiä kuvaustaustoja esim. maalla latoja tms. joissa kuvia voidaan ottaa millä puolella vaan ja jossa on paras valo. Nämä ovat niin minun kuin kuvaajammekin vinkkejä (great minds think alike). Haluamistaan paikoista kannattaa myös laittaa kuvaajalle koordinaatit etukäteen jos tällä on mahdollisuus piipahtaa paikan päällä etukäteen jolloin kuvaus sitten sujuu jouhevammin ja paremmin valmistautuneena kaikkien kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttunen erinomaisista lisäyksistä. Miljöö tosiaan muuttuu vuodenaikojen mukaan, eikä vaikkapa kesällä värikkäässä kukkaloistossaan ollut puutarha olekaan sitten myöhään syksyllä välttämättä enää niin kiva, kuin se kaunis muistikuva kesäpäiviltä.

      Valo-olosuhteiden merkitys kasvaa varsinkin talviaikaan, jolloin kannattaa huomioida että varsinainen valoisa-aika on joskus 11-14 välillä eli kovin lyhyt. Kesällä valokuvaukseen tuo keskipäivän aurinko todellakin luo omat haasteensa kuvaukselle, joten ihan hyvä pointti valita kuvauspaikaksi sellainen, jossa pääsee tarvittaessa varjoon pakoon porottavaa aurinkoa.

      Kuvaajaa auttaa varmasti tutustuminen kuvauspaikkoihin paikanpäällä etukäteen. Itse olen yrittänyt olla paikalla puolisen tuntuia ennen hääparia, jolloin olen ehtinyt katsastaa potentiaaliset kuvauspaikat ja tutkailemaan samalla auringon asemat ;)

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä, kiitos! Tuo kihlakuvien ottaminen "harjoitusmielessäkin" on muuten hyvä pointti, meitä molempia nimittäin jännitti melko lailla ennen kihlakuvia, mutta kaikki meni tosi hienosti ja lopputulos näytti ihanalta. :) Nyt on varmempi fiilis hääpotrettien suhteen, ja onpahan ainakin yhdet upeat kuvat meistä yhdessä jos vaikka hääpäivän jännitys pilaisikin ne morsiuspotretit! ;D Iso kiitos vielä sinulle kivasta kuvauspäivästä! :)

    Yhden vinkin voisin vielä lisätä listaan, nimittäin huomio kenkiin! Jos potretteja otetaan epätasaisessa maastossa niin kannattaa ottaa korkkarien lisäksi vaikka balleriinat tai sandaalit mukaan ettei nilkat pyörähdä vahingossa ympäri. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, vaikutitte kaikin puolin rennoilta, joten hääkuvauskin menee varmasti hyvin! :)

      Kengät on hyvä pointti. Usein kuvia otetaan aika korkkareille haasteellisissa ympäristöissä (metsä, kalliot, pellot..) joten varakengät kannattaa ehdottomasti olla mukana. Talvella kunnon lämpimät kengät ja saappaatkin ovat usein tarpeen. Kengäthän ei yleensä sieltä mekon alta näy ja morsiankin on ehkä vähän rentoutuneempi kun ei tarvitse jännittää, meneekö hääkengät pilalle. Joskus kannattaa myös ottaa esim. valkoinen pyyhe / lakana mukaan, jos on pitkä laahus. Sillä on kätevä suojata mekkoa altapäin kuvaustilanteessa :)

      Poista