Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti & kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti & kauneus. Näytä kaikki tekstit

Puuasusteet kruunaavat sulhasen häälookin!

Morsianten hääpukeutumisen osalta tyylit ja uudet trendit  muuttuvat nopeissa sykleissä, mutta usein sulhasen pukeutuminen tuntuu säilyvän melko perinteikkäänä vuosi toisensa jälkeen. Sulhasen pukeutumisen wow-elementit jäävät yleensä vain väriteemaan matchaaviin kravatteihin ja juhlasukkiin. Blogissani onkin harvemmin käsitelty sulhasen pukeutumiseen liittyviä aiheita, mutta vihdoin vastaan tuli niin uudenlainen ja innovatiivinen asustekonsepti, että halusin jakaa sen myös teille.

Kyseessä on Woobs, pieni kotimainen Turussa sijaitseva yritys. Woobs on perustettu vuonna 2014 ja se on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan trendikkäitä asusteita puusta! Mallistosta löytyy esimerkiksi aurinkolaseja, kelloja ja rusetteja. Woobsin tuotteiden tyylissä on havaittavissa ajaton skandinaavinen design, ekologisuus ja rohkea materiaalien yhdistäminen. Mikäli sulhasen häälook kaipaa vielä tyylin viimeisteleviä näyttäviä asusteita, kannattaa tutustua erityisesti Woobsin puisiin rusetteihin ja kelloihin. Nämä asusteet eivät varmasti jää keneltäkään huomaamatta!



Woobsin pähkinäpuusta valmistettu rusetti ja kalvosinnapit. Mallin vaatteet Herrainpukimo. Kuva: Woobs

Woobsin puiset rusetit, solmioneulat ja kalvossinnapit suunnitellaan ja valmistetaan kokonaan Suomessa ja niihin käytetään aina kotimaista puuta. Materiaalivalikoimasta löytyy kaunista visakoivua, suklaan sävyistä pähkinäpuuta, vaaleaa kirsikkapuuta ja tammea. Kaikki käytettävät puulajikkeet ovat FSC-serifikoituja. Valmistusprosessi toteutetaan mahdollisimman ekologisesti ja ylijäämäpalat hyödynnetään korujen valmistuksessa. Makea -hääblogi tykkää! Rusetti on käytännössä kuin mikä tahansa rusetti, se ei paina tai tunnu sen enempää kuin tavallinen kankaasta valmistettu rusetti. Se kiinnitetään kaulaan joustavalla nauhalla, joka takaa rusetin täydellisen istuvuuden. Rusettimallistosta löytyy useita vaihtoehtoja, mutta niitä voidaan valmistaa myös täysin asiakkaan toiveen mukaan. Halutessaan rusetin keskustassa käytettävä kangas voidaan korvata asiakkaan omalla kankaalla, jolloin asuste saadaan viimeistään istumaan häätyyliin täydellisesti.


DOVE -rannekellomallissa on upea kokonaan puusta valmistettu ranneke ja pelkistetty kellotaulu. Mallin vaatteet Herrainpukimo. Kuva: Woobs

Makeat puukellot sopivat niin ikään hääpäivän asusteiksi, mutta ovat mielestäni loistava idea myös tuoreelle aviomiehelle huomenlahjaksi. Kellojen runko on valmistettu kokonaan puusta ja näyttöä koristaa kauniit metalliyksityiskohdat. Myös kelloissa on pelkistetty skandinaavinen tyyli, joka tekee niistä mielestäni ajattomat, mutta kuitenkin näyttävät. Kellot ovat käytännössä unisex-mallia, mutta osassa malleja on hieman normaalia suurempi kellotaulu. Erityisesti Cloud -mallistosta löytyy sirompia, naisillekin sopivia malleja ja kaikki kellot ovat säädettävissä omalle ranteelle sopivaksi. Woobsin kelloilla on CE-merkintä ja niiden valmistukseen käytetään eebenpuuta, tammea, kirsikka-, pähkinä- ja seeprapuuta. Nämä puulajit ovat samalla keveitä ja kestäviä sekä uskomattoman mukavia ja lämpimiä ranteessa.

CLOUD -kellon sirompi nahkainen ranneke tekee siitä myös naisille sopivan. Kuva: Woobs

Tuotteisiin pystytään myös kaivertamaan tekstiä tai esimerkiksi hääpäivä. Mielestäni nämä ovat sulhasen pukeutumisen ohella myös mahtavat lahjaideat bestmaneille, jolloin koko seurueen yhteinäinen ja tyylikäs juhlalook on taattu. Puuasusteet sopivat mielestäni erityisen upeasti nyt pinnalla oleviin rustiikkiseen woodland, boho ja ranta-/meriteemaiseen tyyliin! Lisää ihania kotimaisia Woobs-tuotteita voi käydä kurkkimassa www.woobs.fi.

Postaus toteutettu yhteistyönä Woobsin kanssa.

Myytävänä Hayley Paigen UPEA hääpuku!

Aina silloin tällöin saan yhteydenottoja blogini lukijoilta, jotka ovat valmiita luopumaan omista hääpuvuistaan. Blogia pidempään seuranneet tietänevät, että Hayley Paige on yksi omista suosikkihääpukusuunnittelijoista, joten suurella ilolla päätin auttaa lukijaani Viiviä etsimään omalle upealle hääpuvulleen uutta onnellista omistajaa.


Kuva: Hayley Paige

Kyseessä on siis Hayley Paigen "Paige gown" Style 6601 -hääpuku ilman yllä olevassa valmistajan kuvassa olevia kukkakoristeita. Puku on yksi kolmesta Hayley Paigen omiin häihinsä suunnittelemista malleista. Se kuuluu suunnittelijan kevään 2016 mallistoon ja on ostettu syksyllä 2016 uutena Les Trois Soeurs Bridal -liikkeestä Lontoon Canary Wharfilta.

Hääpuvussa on paljon kevyttä tylliä ja kauniisti kerroksittain laskeutuva helma sekä upeasti selässä risteävät olkaimet. Väriltään puku on ivory, mutta näyttää luonnossa lähes puhtaan valkoiselta. Kokonaisuus on modernin elegantti, mutta samalla tyttömäinen. Tämä puku todella kruunaa morsiamen prinsessapäivän!

Viivi on normaalisti vaatekooltaan M/38, 167 cm pitkä ja hääpuvun kanssa hän käytti 7 cm korkoja. Pukuun on tehty vain pieniä muutoksia. Sen alkuperäiseen vyötärönauhaan on ommeltu lisää yksi hakanen, jolla puvun kireyttä on helppo säätää. Lisäksi olkaimia on vähän lyhennetty ja rintojen kohtia kavennettu, mutta ompeleet ovat purettavissa huomaamattomasti. Ostaja saa mukaan kaksivanteisen Suomesta (Stockmannin White Dressistä) ostetun vannehameen. 

Pukua on käytetty vain kerran ja se on pesty heti häiden jälkeen. Puku on erinomaisessa kunnossa ja myydään pukupussin kanssa. Myös hintalappu ja kuitti ostoksesta löytyvät.

Tällä hetkellä puku sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, mutta kulkeutuu tarvittaessa nopeallakin aikataululla pääkaupunkiseudulle. Puvun ostohinta uutena oli 2800 puntaa eli n. 3000€. Viivi on valmis luopumaan upeasta puvustaan 1500€ hintaan. Yhteydenotot ja lisätiedustelut suoraan Viiville sähköpostitse: viivinvauhdissa@gmail.com


Hääkuvat: Jaakko Sorvisto

H&M:n hääpukumallisto 2016

Yleensä hääpukuja metsästetään lähinnä morsiuspukuliikkeistä, mutta ennakkoluuloton morsian voi löytää häämekkonsa kaupoista, joita ei välttämättä mielletä potentiaalisiksi hääpukujen ostopaikoiksi. H&M ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen hääpukua miettiessä, mutta totta se on, H&M on lanseerannut 2016 hääpukumalliston ja puvut tulevat myyntiin myymälöihin ja verkkokauppaan 7. huhtikuuta. Jos siis mielit edukasta ja ei-niin-perinteistä hääpukua, kannattaa olla nopea, nämä menevät varmasti nopeasti.

Hääpuvut kuuluvat osaksi H&M Conscious Exclusive -mallistoa, joka pyrkii yhdistämään vihreät arvot huippumuotiin. Mallistoon kuuluu näiden kolmen hääpukumallin lisäksi mekkoja, joissa on havaittavissa viitteitä renessanssimaalauksiin ja viktoriaaniseen tyyliin, suunnittelijat ovat hakeneet inspiraatiota mm. Louvren taidemuseosta.

Löytyykö häämekkojen joukosta suosikki tai potentiaalinen hääpuku sinulle? :)

 Puvun hinta 349€

 Puvun hinta 199€
 
Puvun hinta 499€

Arvonta: Voita Mia Höytö Cosmetics -tuotepaketti

Joko sinä olet tutustunut Ihanaan, Valoon ja Pumpuliin? Entäpä Silkkiin, Lumoukseen tai Säihkeeseen? Kyseessä on kotimaisen Mia Höydön muutama vuosi sitten lanseeraamia luonnonmukaisia kosmetiikkatuotteita, joita löytyy tämän päivän arvonnasta. Samalla starttaa blogini huikean hieno arvontaviikko, joten nyt kannattaa pysyä mukana!


Mia Höytön tuotteet on valmistettu puhtaista, luonnomukaisista raaka-ainesta ja ne on kehitetty sekä valmistettu täysin Suomessa. Kaikilla sarjan tuotteilla on Ecocert-sertifikaatti. Tuotteet sisältävät runsaasti siemenöljyjä ja kasviuutteita suoraan Pohjolasta, mm. tyrniä, mustaherukkaa, kauraa ja koivunmahlaa, eikä niitä tietenkään ole testattu eläimillä.

Laadukkaan, ihoa hellivät sisällön lisäksi en voi liikaa hehkuttaa myös pakkausten yksinkertaisen minimalistista tyylikkyyttä, joka vetoaa ainakin minuun. Kukapa ei tahtoisi kosmetiikkahyllylleen näin kauniita pakkauksia!

Samalla kun Mia valitsi arvottavaksi teille tuotepaketin, laittoi hän minulle testiin muutaman purnukan. Kovin pitkää testausta minulla ei vielä ole takana, mutta tähänastiset kokemukset ovat mieluisia. Plussaa tuotteiden hyvin miedosta tuoksusta. Itse olen todella huono käyttämään esimerkiksi käsivoidetta, sillä en koskaan jaksa odottaa sen imeytymistä. Pumpulin kanssa samaa ongelmaa ei ole, sillä voide imeytyy ihan hetkessä ja jättää ihon todella pehmeäksi. Valo-silmänympärysvoide oli sekin positiivinen yllätys, tuote ei ollut mitään litkua, vaan koostumus oli juuri sopivan paksua, mutta silti helposti levittäytyvää. Seerumit ovat minulle uusi tuttavuus, niitä sainkin kaksin kappalein, Lumouksen ja Lempeän unen. Seerumeita voisi käyttää myös aamuisin meikin alla, mutta itse olen toistaiseksi käyttänyt niitä vain iltaisin yön ajaksi vaikuttamaan. Saa nähdä millaisia taikoja jatkuvalla käytöllä tapahtuukaan, ainakin ihosta tulee välittömästi tosi pehmeä! :)

Yksi morsian pääsee nyt hellimään ihoaan hääkuntoon näillä luonnonkosmettiikkatuotteilla, sillä yhdelle onnekkaalle lähtee alla olevan kuvan Mia Höytö -tuotepaketti, josta löytyy seuraavat kaksi tuotetta. (Toki muutkin kuin tulevat morsiamet saavat vapaasti osallistua :)
Valo -silmänympärysvoide. Kevyt ja tehokkaasti herkkää silmänympärysihoa hoitava voide. Valo sisältää täydellisen kombinaation orgaanisia tehoaineita, jotka antavat parasta suojaa ohuelle silmänympärysiholle. Valon taika perustuu mustaseljankukkauutteeseen, joka häivyttää tummia silmänalusia vilkastuttamalla ihon aineenvaihduntaa.
Lue lisää Valo -silmänympärysvoiteesta täältä.

Lempeä Uni öljyseerumi tuo iholle intensiivistä vitamiiniterapiaa sekä tasoittaa ja kirkastaa ihon sävyä. Soluja suojeleva bioaktiivinen yhdistelmä korjaa sekä lisää ihon elastisuutta ja kiinteyttä.

Lue lisää Lempeä Uni -seerumista täältä.



Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään viestiä. Kerro vaikkapa mikä tuote Mia Höydön tuotesarjasta tulisi sinulle eniten tarpeeseen. Tai ehkäpä haluat jakaa kanssamme parhaat kosmetiikkavinkkisi. Osallistumisaikaa on aina sunnuntaihin 6.3.2016 klo 24.00. saakka.

HUOM. Muistathan jättää myös toimivan sähköpostiosoitteen. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Mikäli en tavoita voittajaa 2 viikon sisällä arvonnan suorittamisesta, arvotaan tilalle uusi voittaja. Palkinnon arvo n. 105e. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi.

Onnea kaikille tasapuolisesti! Ja pysykää kuulolla, huomenna on luvassa uusi huikea arvonta ;)

Postaus toteutettu yhteistyössä Mia Höytön kanssa.



Uniikin hääpuvun teettämisen ABC

Unelmien hääpuvun löytäminen on varmasti jokaiselle morsiamelle yksi tärkeimmistä hääjärjestelyjen osa-alueista. Useimmilla on varmasti myös mielessä mielikuva siitä täydellisestä puvusta, joka toteuttaa unelman omasta morsiuslookista. Joskus kuitenkin voi käydä niin, että sitä täydellistä pukua ei liikkeistä löydykään. Onneksi meillä on Suomessa todella taitavia hääpukuihin erikoistuneita pukuompelimoja, joiden kautta on mahdollista toteuttaa juuri se haaveiden puku.

Monesti ajatellaan, että puvun teettäminen on todella arvokasta ja työläs projekti ja ehkä se tarjouspyyntökin jää ennakkoajatusten vuoksi lähettämättä. Päätin ottaa yhteyttä Turkulaiseen Pukuniin ja tiedustella vähän tarkemmin, millä tavoin se uniikki puku oikeastaan syntyykään morsiamen ajatuksista kohti valmista hääpukua.

Jos Pukuni ei ole vielä kaikille tuttu, on varmasti pieni esittely paikallaan. Pukuni on yhden naisen yritys, joka syntyi rakkaudesta kauniisiin pukuihin. Yrityksen takaa löytyvä Saara valmistui vaatetuksen artesaaniksi Vantaan käsi- ja taideteollisesta vuonna 2002. Kiinnostus juuri hääpukuihin kasvoi hänen suuntautessaan päättötyössään morsius- ja juhlapukuihin ja työskenneltyään valmistumisen jälkeen pari vuotta Helsinkiläisessä Morsmaikku -ompelimossa. Pitkäaikainen unelma toteutui viisi vuotta sitten, kun Saara perusti Pukunin Turun Eerikinkadulle, josta liike edelleen löytyy.



Kuvat syksyn Pukunin 2015 sykysn hääpukukuvauksista: Jere Satamo Photography Video: Rabbit Visuals Puvut: Pukuni Hiuskoristeet: AINO Kakut: Gaggui Paperituotteet: Makea Design  Kukat: Kukka Fiori Sormukset: AITO Kultasepänverstas Stailaus: AINO / Satu & Pukuni / Saara Meikit: Mona's Daily Style Hiukset: Hanna Julku Mallit: Mirka & Wilma, Modelpoint Lisää kuvia: Pukunin blogissa

Esitin Saaralle muutaman kysymyksen hääpukusuunnittelusta. Toivottavasti tästä on inspiraatioksi kaikille teille, jotka harkitsette tällä hetkellä oman unelmien puvun teettämistä!

Kuinka aikaisin tulee olla yhteydessä pukusuunnittelijaan, mikäli haaveilee uniikin hääpuvun teettämisestä?

Yleensä pukukyselyt tulevat noin 7-12kk ennen hääpäivää ja se onkin hyvä ja varma aikataulu. Vuodesta ja vuodenajasta riippuu mikä on lyhin aika puvun tilaamiselle. Joskus kesä on niin täynnä, että joudun jo helmi-maaliskuussa sulkemaan tilauskalenterin syyskuulle asti. Tälle kesälle tai syksylle mahtuu vielä pari uutta tilausta. Sesongin ulkopuolella, eli syksyisin ja talvisin voin usein ottaa tilauksia lyhyelläkin varoitusajalla. Koska puku valmistuu nopeimmillaan viikossa, voi aina soittaa ja kysyä ehdinkö tehdä pukua. :)

Mitä ensimmäisessä yhteydenotossa tulisi kertoa, jotta pystyt antamaan hinta-arvion ja aikatulun projektista?

Ensimmäisessä yhteydenotossa olisi hyvä olla hääpäivä ja näkisin mielelläni jotain inspiraatiokuvia morsiamen pukuajatuksista. Kuvien perusteella on helpompi antaa hinta-arviota, ja aikatauluun vaikuttavat myös toiveiden mukaiset kankaat. Jos mielessä on jotain ihan erityistä, voi täydellisten materiaalien etsimiseen mennä enemmän aikaa. Alkuvaiheessa varmistutaan myös siitä, että olen oikea tekijä juuri sille puvulle, eli että tyylimme kohtaavat. Useimmiten morsiamet ovat kyllä tutustuneet tekemiini pukuihin erittäin hyvin. En edes muista milloin olisi viimeksi tullut kysely puvusta, jonka tyyli ei ole tuntunut lainkaan omalta. Tämä on tärkeää, sillä vaikka puku tehdään aina morsiamen näköiseksi, näkyy siinä myös oma kädenjälkeni. Yhteyttä voi silti ottaa aina rohkeasti, ja jos jotain tietoja puuttuu, kyselen niitä kyllä.

Mitä varautua ensitapaamiseen pukusuunnittelun merkeissä?


Ensitapaamiselle ei tarvitse välttämättä mitään mukaan. Jos olen saanut inspiraatiokuvia etukäteen, osaan valmistautua tapaamiseen paremmin ja miettiä myös omia ehdotuksia valmiiksi. Jos esimerkiksi hääkengät on jo hankittuna, ne voi halutessaan ottaa mukaan. Liikkeessä on joitakin mallipukuja, joita voidaan sovitella, jos koko on oikea. Pukuja sovittelemalla ja muokkailemalla on helpompi miettiä parhaiten sopivia malleja ja materiaaleja. Pukunissa on myös paljon kangas- ja pitsinäytteitä, joten asiakkaalta ei vaadita materiaalituntemusta. Voin näyttää mikä näyttää ja tuntuu miltäkin, ja kertoa kuhunkin malliin parhaiten sopivista kankaista lisää. Neuvon myös millaisia yhdistelmiä on mahdollista toteuttaa, että puku esimerkiksi pysyy vielä päällä.

Kuvat syksyn Pukunin 2015 sykysn hääpukukuvauksista: Petra Veikkola PhotographyPuvut: Pukuni Hiuskoristeet: AINO Kakut: Gaggui Paperituotteet: Makea Design Kukat: Kukka Fiori Stailaus: AINO / Satu & Pukuni / Saara Meikit: Mona's Daily Style Hiukset: Hanna Julku Mallit: Mirka ja Wilma, Modelpoint Paikka: Tuorlan majatalo, Kaarina / Lisää kuvia: Pukunin blogissa


Kuinka monta tapaamista suunnittelu vaatii?

Tapaamisia tarvitaan useimmiten 2-3. Ensimmäisellä tapaamisella suunnitellaan pukua, otetaan mitat, valitaan materiaalit ja allekirjoitetaan sopimus. Jos kankaita ei löydy heti, voimme jatkaa oikeiden etsimistä myös sähköposteja ja tilkkuja lähettelemällä. Toisella kerralla sovitetaan jo melko valmista pukua. Jos asiakas tulee kauempaa, voimme tavata aamupäivällä ensimmäisen kerran ja valmiin puvun saa korjausten jälkeen jo samana iltana mukaansa. Toinen vaihtoehto on sovittaa pukua yhdellä tapaamisella ja noutaa se valmiina eri päivänä. Noudon yhteydessäkin pukua sovitetaan vielä, että kaikki on varmasti kunnossa.

Ohjaatko asiakasta tarvittaessa valitsemaan hänelle sopivan tyylin, sävyn yms. yksityiskohdat?


Osa morsiamista päätyy Pukuniin siinä vaiheessa, kun mistään ei löydy oikeanlaista pukua. Osa luovuttaa jo heti, eikä lähde edes etsimään tai haluaa lähtökohtaisesti uniikin puvun. Oma tyyli ja vartalo tunnetaan siis hyvin, ja tiedetään, mitä halutaan. Annan kyllä neuvoja siitä miten eri mallit vaikuttavat mittasuhteisiin, millä jotain piirrettä saa korostettua ja miten häivytettyä toista. Sävyt katsotaan yhdessä ihoon ja hiusten väriin sopiviksi, ja mietitään vaikuttaako se kukkien tai häiden muuhun väritykseen. Morsiamen tyyli hahmottuu helposti ensimmäisellä tapaamisella, ja siitä poimitaan parhaimmat elementit hääpukeutumiseen.

Mitä oman uniikin hääpuvun teettäminen maksaa ja mistä hinta koostuu?

Suurin osa Pukunin pitkistä mittatilauspuvuista on tällä hetkellä noin 1600-1800€, suurempi hintahaitari lyhyistä puvuista alkaen on 1400-2000€. Hintaan sisältyy suunnittelu, sovitukset, korjaukset ja kaikki tarvittavat materiaalit. Etsin kankaat morsiamen toiveiden mukaisesti ja tilaan niitä ympäri maailmaa. Puvun hintaan kuuluu läpinäkyvä muovinen pukupussi ja valkoinen kankainen vetoketjulla suljettava pukupussi. Mukaan tulee myös käyttöohjeet ja esimerkiksi antistaattinen suihke, virkkuukoukku napittamista varten tai muuta, mitä puvun käyttöön tarvitaan. Täältä vielä lisää tietoa: http://pukuni.blogspot.fi/2013/02/palvelua-morsiamille.html

Ja koska minä olen aina hirmukiinnostunut tulevista trendeistä, pyysin vielä Saaraa antamaan oman näkemyksen 2016 hääpukutrendeistä

Taas on tulossa uutta ja ihanaa! Pitkät pitsihihat ihastuttavat, kaksiosaiset crop top puvut ja pelkkää pitsiä olevat läpikuultavat pitsiyläosat ovat nyt omia suosikkejani uusista tuulista! Kevyet ja kapeat harsohelmat tai laskeutuvat sifonkihelmat ovat suosittuja Pukunin asiakkailla. Yleensä mittatilausasiakkaat haluavat jotain sellaista, mitä ei vielä ole saatavana pukuliikkeistä, joten uusimmat trendit voivat rantautua maailmalta nopeastikin teetettyihin pukuihin.

Iso kiitos vielä Saaralle kommenteista ja innokkuudesta selventää projektia uniikin puvun teetämisestä. Kuvituksena käytetyt upeat kuvat on otettu Pukunin syksyn 2015 pukukuvauksista. Ylimmät kaksi kuvaa on ottanut Jere Satamo, loput kuvat Petra Veikkola.

Kuvat syksyn Pukunin 2015 sykysn hääpukukuvauksista:: Petra Veikkola PhotographyPuvut: Pukuni Hiuskoristeet: AINO Kakut: Gaggui Paperituotteet: Makea Design Kukat: Kukka Fiori Stailaus: AINO / Satu & Pukuni / Saara Meikit: Mona's Daily Style Hiukset: Hanna Julku Mallit: Mirka ja Wilma, Modelpoint Paikka: Tuorlan majatalo, Kaarina / Lisää kuvia: Pukunin blogissa


Huomenlahjaidea sekä Daniel Wellington alekoodi!



Olen haaveillut pitkän tovin Daniel Wellingtonin rannekellosta, jonka ajaton preppy tyyli miellyttää omaa silmääni kovasti. Kellot ovat mielestäni tyylikkäitä ja juuri sopivan yksinkertaisia, mutta hinta pysyttelee silti kohtuullisissa lukemissa. Sekä miehille että naisille löytyy oma mallistonsa, vaikkakin niissä on paljon yhteisiä piirteitä.


Parasta kellossa kuitenkin on, että rannekkeita voi tilata myös erikseen ja kätevästi vaihdella itse. Näin ollen sama kello muuntuu moneksi. Tästä minun valitsemastani mallista löytyy myös todella kaunis ruusukultainen kellotaulu, jota pitkään puntaroin. Käytän kuitenkin itse paljon hopeaa ja vähän pelkäsin, että ruusukultainto häviää yhtä nopeasti kuin se tulikin, joten päädyin tällä kertaa turvallisempaan vaihtoehtoon. Hopeisen kello-osan kaveriksi valitsin ruskean nahkarannekkeen, mutta saatan joutua myöhemmin tilaamaan myös mustan (ja ehkä sen raidallisenkin), joka sekin sopinee tähän. Mieluisa yllätys on, että rannekkeessa todellakin löytyy tuotekuvailun mukaisesti tarpeeksi reikiä, jotta se muotoutuu täydellisesti myös pienempään ranteeseen ja pysy kivasti paikallaan.

Miesten vatsaava kello on lähes samanlainen, mutta isommalla kellotaululla. Tämä miesten versio sopii mielestäni myös naisten käyttöön, mikäli hakusessa on tosiaan hieman suurempi kellotaulu.



Teitä mielessäpitäen, nyt olisi hyvä tilaisuus hoitaa huomenlahja tulevalle miehelle tai kiitoslahja-asiat kaasoille ja bestmaneille kuntoon, sillä saat -15% alennusta tilauksestasi koodilla MAKEAWEDDING kunhan teet tilauksen 15.4. mennessä sivuilla www.danielwellington.com


Lisäksi jos laitat tilauksen pikaisesti 134.2. mennessä menemään pääset hyödyntämään Ystävänpäiväkamppanjan, joka tarjoaa mukaan ilmaisen lahjapakkauksen, ilmaisen express postituksen sekä ilmaisen palauksen tilatessasi sivulta www.danielwellington.com

Somessa löydät DW tuotteet hashtagilla #danielwellington
Ystävänpäiväkampanjan hasthtag #withlovefrom

Postaus toteutettu yhteistyössä Daniel Wellingtonin kanssa.


Tuhti lukupaketti hääpukumuodista 2016 - Häät digilehti


Kiinnostaako 2016 vuoden häämuoti? Siinä tapauksessa kannattaa kurkata Häät.fi sivuston aihetta koskeva digilehti, jonka pääsee nyt katsomaan ilmaiseksi! Lehteen on koottu satoja hääpukuja, kenkiä ja asusteita, miesten muotia unohtamatta, aikamoinen inspiraatiopaketti siis.

Poimin muutamia omia suosikkijuttujani digilehdestä.

Asiantuntijat ovat keränneet 10 vinkkiä helpottamaan hääpuvun valintaa, tässä jutussa on todella hyvää infoa sinulle, joka et ole vielä ehtinyt aloittaa oman hääpukusi metsästystä. Tästä jutusta jäi päällimmäisenä mieleen, että kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeella. Unelmien puvun saamisessa vaatekaappiisi saattaa mennä tovi jos toinenkin!

Lehdessä esitellään paljon eri hääpukuvalmistajien/hääpukuliikkeiden uutuuksia ja asiaan kuuluvasti myös hääpukurintaman trendeja ja uusia tuulia. Vuoden 2016 hääpukumuodista löytyy paljon esimerkiksi hihoja, avonaisia selkämyksiä ja syvään uurrettuja kaula-aukkoja.

Häätyyleistä on nostettu esiin näyttävän lumoava Art deco sekä ihanan rento ja boheemi hipsterityyli.
Miesten muotia koskevat jutut löydä täältä ja täältä.


Samalla kannattaa osallistua 1000 euron arvoiseen hääpukulahjakorttiin äänestämällä kaunein hääpuku 2016 -kilpailussa. Suoraan äänestykseen pääset tästä.

Inspiroivia lukuhetkiä! Mikä olis sinun suosikkijuttusi tai löytyikö lehdestä unelmiesi puku? :)

Kauneimmat mustat hääpuvut


 Kaikki eivät tunne valkoista hääpukua omakseen ja onneksi vaihtoehtoja löytyy. Viime aikoina on erityisen paljon ulkomaisilla hääsivustoilla vilahdellut pastelliin sävytettyjä pukuja. Tulevasta Halloweenista inspiroituneena poimin teille omasta mielestäni kauniita mustia hääpukuja.

Musta voi olla pukuna helpostikin vähän liian raskaan näköinen, siksi tylli materiaalina tuo mielestäni kivasti keveyttä muutoin aika runsaisiinkin mekkoihin.




Yläkuvassa on tosi kiva, ja aika arkisen näköinen, yläosa 3/4 hihoilla. Tässäkin mekon alaosa on ihanasti läpikuultavaa tylliä. Massiivinen koru on aika näyttävä ja sopii tyyliin. Musta puku näyttää muuten aika kauniilta tuossa syksyisessä maisemassa.

Hyvältä näyttää myös alakuvan kevyt ja lyhyt häämekko ja luo muuten kivaa kontrastia valkoiseen lumihankeen.




 Musta näyttää tyylikkäältä myös tällaisissa klassisissa ja selkeälinjaisissa mekoissa. 

Mitäs pidätte? Onko lukijoiden joukossa morsiamia, jotka aikovat pukeutua mustaan hääpukuun?



 

Vuoden 2016 hääpukutrendi, kaksiosaiset hääpuvut



 Jonkinaikaa olen jo leikkinyt trendiennustajaa ja uumoillut kaksiosaisten hääpukujen nousemista lähiaikoina pinnalle. Asiaa hieman tutkittuani huomasinkin, että itse asiassa aika monelta suunnittelijalta löytyy juurikin 2016 kevätmallistoista kaksiosaisia hääpukuja. 

Hauskaksi tämän tekee se, että oikeastaan pukua voi olla myös itse rakentamassa hankkimalla erikseen ala- ja yläosan. Paljon näytti olevan pitsistä tai hyvinkin pelkistettyä, jopa arkista, yläosaa pitkään yhdistettynä tyllihameeseen.







Tosi kaunis tämä viimeisen kuvan väriyhdistelmä!

Miltä ajatus kaksiosaisesta häämekosta tuntuu?




Minna Hepburnin upea uusi Indiebride -mallisto

 
Varmasti jokainen hääpukua metsästänyt on joskus törmännyt Minna Hepburnin upeisiin, vintagehenkisiin hääpukuihin. Sain jokin aika sitten kuulla, että Minna on nyt julkaissut pääyrityksensä rinnalle Indiebride yrityksen, jonka tarkoituksena on mullistaa käsitys perinteisistä hääpuvuista!




Mikä Indiebriden mekoissa sitten on erilaista? Minnan ajatus on, että malliston mekot ovat edullisia ja monikäyttöisiä - niihin voi pukeutua yhä uudestaan ja uudestaan! Ja mikä parasta, mallistosta löytyy varmasti mekko jokaiseen budjettiin sopien!


"Miksi ostaa kallis tuhansien eurojen hääpuku, jota käyttää vain kerran elämässään muutaman tunnin? Indiebride mekot ovat klassikkoja jo syntyessään. Häiden jälkeen mekkoa voi käyttää yhä uudestaan ja uudestaan, mikä tekee mekosta yhden vaatekaapin luotto vaatteista." - Minna Hepburn / Indiebride


Mekoissa on tietysti huomioitu myös ekologisuus. Materiaaleina on käytetty korkealaatuisia silkkejä, pitsejä ja vintagekankaita, joista on taidokkaalla työllä loihdittu kauniita hääpukuja.







Indiebridelta löytyy myös Limited edition -mallisto, joiden valmistuksessa on hyödynnetty muiden asujen jäännösmateriaaleja. Näin ollen mikäli mallistosta löytyy se unelmapuku, kannattaakin muistaa, että kappaleita saatavilla vain rajoitettu määrä.

Minnan pukuja voi tilata Indiebriden nettisivuilta tai mekkoja voi käydä sovittamassa Lontoossa sijaitsevassa showroomissa ajanvarauksella. Marraskuussa Minnan puvut ovat nähtävillä Helsingissä Pop up -tapahtumassa.


Truvellen hääpukumuotia 2016






Inspiraatioksi oman hääpuvun metsästykseen / teettämiseen jaan näitä Truvellen 2016 hääpukumalliston upeita kuvia ja mekkoja kauniine yksityikohtineen. Kuka sanoi että hääpuvun tulee olla valkoinen, upeita myös esimerkiksi nämä harmaan sävyt. Mallisto on Truvellen sivuilla katsottavissa 10. syyskuuta alkaen. Sillä välin kannattaa kurkata ja ihastua myös aikaisempien vuosien mallistoihin, upeita luomuksia!




Hääpuvut / Wedding dresses: Truvelle 2016 Bridal Collection Shannon, Jordan, Alexandra, Brianna and Carolina

Joko ensi vuoden morsiamilla on hääpuku hankittuna? Löytyikö näistä ihanuuksista suosikkia?