Näytetään tekstit, joissa on tunniste real wedding. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste real wedding. Näytä kaikki tekstit

Real Wedding: Rantahäät Espanjassa

Palataan taas hetkeksi menneen kesän häähumuun, sillä sain ilokseni julkaista Jennan ja Alexanderin kauniin hääpäivätarinan blogissani. Jenna ja Aleaxander ovat olleet yhdessä viisi vuotta. Romanttinen kosinta tuli täytenä yllätyksenä Pariisin matkalla, Eiffel-tornin juurella vuonna 2015. Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan heti kihlauksen jälkeen.

"Olemme asuneet Espanjassa kohta 2 vuotta, joten halusimme ehdottomasti pitää häät täällä. Halusimme järjestää vieraillemme jotain uniikkia ja ainutlaatuista joten päädyimme rantahäihin, joita Espanjan Aurinkorannikolla riittää. Tämä oli samalla kummankin unelmien täyttymys, sillä olemme molemmat haaveilleet menevämme naimisiin puutarhassa tai rannalla."

Jenna ja Alex aloittivat hääsuunnittelut tutkimalla netistä eri vaihtoehtoja. Täydellinen juhlapaikka löytyi H10 Estepona Palace hotellista. Estepona sijaitsee vain lyhyen matkan päässä Marbellasta ja se on tunnettu erityisesti kauniista rannoistaan. Häiden sijoittuessa ulkomaille, joutui hääpari miettimään erityisesti vieraiden viihtyvyyttä ja saapumista hääjuhlaan. Kutsut toimitettiin ajoissa, jotta kutsutuille jäisi aikaa käytännön järjestelyihin.
"Lähetimme hääkutsut hyvissä ajoin, reilu 6kk aikaisemmin vieraille, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikan päälle juhlimaan kanssamme ainutlaatuista päivää. Halusimme teemaan sopivat kutsut, joten päädyimme valitsemaan Boarding pass -kutsut MakeaDesignilta, tietysti teemavärien mukaisesti (vastaavat täällä). Huomioimme vieraiden viihtyvyyttä varaamalla häävieraille bussikuljetuksen hääpaikalle. Vieraamme majoituivat ympäri Aurinkorannikkoa. Osa lomaili täällä pidempään ja joillakin oli omia tai tuttavien asuntoja, joten koimme helpoimmaksi, että kaikki vieraat hoitivat itsenäisesti majoituksensa."

Hääpari sai hotellista käyttöönsä sviitin, jossa morsian laittautui juhlaan kaasojen kanssa. Valokuvaaja oli paikalla jo ennen vihkimistä, joten paikalla otettiin myös ns. getting ready -kuvia. Morsiamen tyyli koostui huolitellusta lookista ja Pronoviaksen upeasta hääpuvusta.
"Täydellisen hääpuvun hankinta kävi nopeasti. Tiesin alusta asti, että haluan Espanjalaisen suunnittelijan Pronovias-hääpuvun itselleni. Kävin kaasoni kanssa Málagan Pronovias -liikkeessä katselemassa ja sovittamassa erilaisia pukuja ja jo ensimmäisen sovituskerran jälkeen sieltä löytyi unelmieni hääpuku. Tiesin, että merkin puvut ovat laadukkaita, vaikkakin hieman hintavempia. Tämä oli kuitenkin yksi niistä asioista, joista en halunnut tinkiä. Koristeellisen puvun myötä, muut asusteeni olivat yksinkertaisen kauniita, jotta kokonainen häälook olisi tasapainoinen.



Morsiamen hääkampauksen teki ystävä, parturi-kampaaja Josefina Högman. Hillittyyn nutturakampaukseen lisättiin näyttävä hiuskoriste, joka oli käyty hankkimassa Málagasta yhdessä kampaajan kanssa. Huolitellut kynnet laitettiin Noora Palonkoskella, jonka palveluita morsiaan on käyttänyt 1,5vuotta asuessaan Aurinkorannikolla. Jenna halusi ammattilaisen tekemään häämeikin ja sopiva löytyi netistä. Koemeikin myötä valinta oli selvä.



Myös sulhasella oli selkeä näkemys häätyylistään jo hyvissä ajoin. "Alex tiesi alusta asti, ettei halua +30 asteen helteeseen mustaa pukua ja olimme katsoneet netistä valmiiksi harmaita ja beigejä pukuja, jotka soveltuvat mainiosti rantahäihin. Mieheni puku ja kaikki asusteet löytyivät Fuengirolassa sijaitsevasta pukuliikkeestä alle tunnissa. Saimme todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Sulhasen asukokonaisuus sopi täydellisesti myös häidemme teemaväreihin. Kokonaisuuden kruunasi pinkki kravatti ja rannekello."


"Olin selaillut jo aikasemmin pinterestistä inspiraatiokuvia hääkimppua varten ja päätin silloin,
että haluan kokonaan valkoisen, yksinkertaisen, mutta kauniin hääkimpun, joka olisi minun
näköinen. Kun olin päättänyt, että mitä kaikkia valkoisia kukkia hääkimppuuni tulee (ruusut, pionit
ovat lempikukkiani) luonnollisesti päädyimme myös hankkimaan sulhaselle ja bestmanille
vieheen, jotka olivat kimppuni kanssa yhtenäisiä. Tilasimme hääkimpun ja vieheen sulhaselle & bestmanille kukkakaupasta, joka teki yhteistyötä hotellin kanssa. Samasta paikasta tuli meidän kaikki kukka-asetelmat sekä kukkakaari rannalle, jotka olimme käyneet sulhasen kanssa liikkeessä suunnittelemassa yhdessä floristin kanssa."

"Häiden järjestäminen H10 Estepona Palace hotellin kanssa oli helppoa. Hotellissa oli oma hääsuunnittelija Tamara Plan, joka hoiti kaikki käytännön järjestelyt kanssamme ja auttoi meitä toteuttamaan unelmiemme häät. Oli sekä hienoa, että helppoa, että vihkipaikalta saimme kaikki tarvittavat palvelut. Vaikka hotelli sijaitsi hieman syrjemmällä, oli paikka ainutlaatuinen. Ihastuimme paikkaan heti ensisilmäyksellä."


"Meillä oli rannalla siviilivihkimnen. Valitsimme ajankohdaksi illan, jotta lämpötila olisi hieman laskenut ja ranta oli hiljaisempi. Minulle oli tärkeää noudattaa perinteitä, joten sulhanen näki minut vasta pikkuveljeni saattaessa minut alttarille. Vihkijänä toimi tuttavamme Ville Vesivalo ja tilaisuus kesti n. 20 minuuttua. Vihkitilaisuus oli meidän näköisemme, tunnelmallinen, rento ja kaunis."


Vihkimisen jälkeen hääpari vieraineen siirtyi hotellille viettämään hääjuhlaa. "Juhlapaikkana toimi hotellin ulkona sijaitseva, ravintola Thalassa, johon kokoonnuimme vihkimisen jälkeen juhlimaan. Emme halunneet siirtyä sisätiloihin ollenkaan, vaikka sekin oli mahdollista, sillä ravintolasta oli upeat maisemat, ulkona oli lämmin ja koimme sen helpoksi, että siellä tapahtuisi koko illan ohjelmat ja samalla saimme nauttia upeasta auringonlaskusta."


Häiden teemaväreinä oli valkoinen, hopea ja vaaleanpunainen. Koristelut haluttiin pitää yksinkertaisina. "Halusimme, että hääpaikan miljöö puhuu puolestaan, joten koristelut olivat simppeleitä ja noudattivat teemaa. Pöydissä meillä oli valitsemani kukka-asetelmat: Peilitarjotin, jossa oli kelluvat kukat, muutama ruusu ja pioni teemavärien mukaisesti. Tuoleissa oli samat hopeiset rusetit kuin vihkiseremoniassa. Vieraskirjaksi ostimme puisen taulun sekä pieniä puisia sydämiä, joihin vieraat kirjoittivat nimensä ja tiputtivat ne sitten taulun sisälle."


"Ennen vihkimistä meillä oli cocktailtilaisuus hotellista varaamallamme kattoterasilla. Kattoterassilta oli mielettömät näkymät, hyvällä säällä jopa Afrikkaan saakka. Tilaisuudessa tarjoiltiin tyypillisesti paikallisia cocktailpaloja, jotka olimme itse valinneet sekä juomia. Vihkimisen jälkeen onnittelujonosta vieraat siirtyivät takaisin hotellin terassille, jossa ystävämme ja Taikuri Petri Seppälä viihdytti taikatempuillaan vieraitamme. Sillä välin olimme Alexin kanssa ottamassa potrettikuvia rannalla valokuvaajamme kanssa. Halusimme myös yllättää vieraamme paikallisella ja hyvin tyypillisellä espanjalaisella ohjelmanumerolla ja valitsimme upean flamenco tanssishown. Loppuillan musiikista vastasi palkkaamamme DJ. First dance tanssittiin Ellie Gouldingin: How long will I love you- biisin tahtiin. Perinteitäkään ei unohdettu, sillä meillä oli perinteinen kakunleikkuun polkaisukisa ja tuore vaimo vei voiton!"

"Hotellin valikoimiin kuului laajasti erilaisia ruoka&juoma-paketteja, joista päädyimme kuuden ruokalajin Estepona menuun. Räätälöimme menut sopiviksi myös niille, joilla oli erityisruokavaliot.
Menumme sisälsi Rapu-tryffelikeittoa, Savulohisalaatti, Höyrytetty Meribassi rapeiden uunivihannesten kera, Mojito sorbetti, Härän sisäfilepihvi punaviinikastikkeessa sekä Hääkakku. Me olimme päättäneet myös, että häissämme tulee olemaan Open bar, joka oli käytettävissä reilun 3h ajan ruokailun jälkeen. Baarimikot valmistivat drinkkejä vieraille."


Hääparin potrettikuvat otettiin pääasiassa rannalla, jonka miljöön Jenna ja ALex halusivat hyödyntää. "Rannan lisäksi otimme kuvia hotellin sisätiloissa, uima-altaalla ja hotellin terassi-alueella. Olimme varanneet jo hyvissä ajoin kuvaajaksi Nani de Pérezin + assistentin ikuistamaan päivämme, voimme lämpimästi suositella!"


"Tunnelma oli katossa koko häiden ajan ja olimme alusta asti toivoneet, että meidän häät jäisivät rentoudellaan sekä ainutlaatuisuudellaan varmasti juhlijoiden mieleen. Monet kehuivat, että häämme oli kauneimmat ja parhaimmat häät missä ovat koskaan olleet. Oli mahtavaa, kun saimme niin hyvää palautetta häistämme ja niin moni pääsi juhlimaan kanssamme."

Kiitos Jenna ja Alexander, että sain jakaa upeat häänne blogissani! Kaikki postauksen kuvat ovat Nani de Pérezin käsialaa.

Mikäli sinulla on haaveissa häät Aurinkorannikolla, ota talteen nämä Jennan vinkit häiden suunnitteluun Espanjanssa!

1) Kannattaa tutkia ja vertailla tarkkaan erilaisia vaihtoehtoja internetistä ja pyytää alustava tarjouspyyntö. Yleisesti hintataso on täällä huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa.

2) Mieti, että haluatko palkata hääsuunnittelijan / hoidatko järjestelyt itsenäisesti / onko hääpaikalla jo valmiiksi hääsuunnittelija, joka kuuluu hintaan. Espanjassa on kova kilpailu hääsuunnittelijoilla ja paikallisille häät ovat todella iso juhla ja niihin satsataan täällä paljon.

3) Ota ajoissa selvää, että mitä kaikkea hääpaikka voi tarjota ja millaisin hinnoin. Lue sopimus huolellisesti, katso maksuehdot tarkkaan, ettei myöhemmin tule yllätyksiä. Useammat hotellit käyttävät ainoastaan omia yhteistyökumppaneita, jolloin kaikki palvelut tulee automaattisesti hotellin kautta tai / on ostettava ne heiltä erikseen. Selvitä, mitkä kaikki palvelut kuuluvat hintaan ja mistä joutuu maksamaan ylimääräistä.

4) Riippuen häiden ajankohdasta, niin Aurinkorannikolla aurinko paistaa lähes aina. Häiden suunnittelussa kannattaakin ottaa huomioon lämpötilat. Meillä häiden ajankohtana oli elokuu, eli yksi lämpimimmistä kuukausista ja siksi meillä olikin iltavihkiminen rannalla, jotta lämpötila ehtisi hieman laskemaan, eikä vieraiden tarvitsisi paahtua kuumuudessa. Otimme myös vihkimisessä huomioon lämpötilan ja vihkiseremonia kesti n. 20 min.

5) Aurinkorannikolla on mahdollisuus saada suomalainen pappi vihkitilaisuuteen.

6) Varaudu myös siihen, että espanjan kulttuurissa on paljon ”manana” -meininkiä. Suomalaisina olemme tottuneet saamaan vastaukset mahdollisimman pian. Eli suosittelen varaamaan aikatauluihin hieman joustavuutta, mutta on vain asennoiduttava siihen että maassa maan tavalla.

7) Häiden järjestäminen Aurinkorannikolla onnistuu pienemmälläkin budjetilla sekä usealla eri kielellä, jopa suomeksi on saatavana paljon erilaisia palveluja; hääsuunnittelija, pappi, kampaaja, meikkaaja, valokuvaaja, catering, taikuri, ravintoloita yms.

8) Lämpimästi voimme suositella kaikkia käyttämiämme palveluita!

 
Hotellin yhteistyökumppanit:
Kukat: Loli / Flores Decor, Hääkakku: Cecilia / Divinas Tartas Marbella, DJ: Quique Sanchez, Flamenco Show oli hotellin hääsuunnittelijan oma tanssiryhmä.

Näitä palveluja käytimme Aurinkorannikolta häissämme: 
Valokuvaaja: Nani de Pérez, Hiukset: Josefina Högman / Solhair & Beauty, Meikki: Kerstin Einmann / Kiki Makeup Artist Marbella, Ripset & kynnet: Noora Palonkoski / Solhair & Beauty, Morsiammen hääpuku: Pronovias Málaga, Sulhasen puku: Novios W&M Fuengirola, Taikuri: Petri Seppälä, Vihkijä: Ville Vesivalo


Real Wedding: Maalaisromanttiset DIY-häät



Blogini Real Wedding -sarja saa jatkoa, sillä tänään päästään kurkistamaan Elsan ja Hermannin häihin, joita tanssittiin juhannuksena 2015. Tämän parin häistä tulikin hieman suurempi projekti, sillä häitä vietettiin parin kotona, romanttisesti navetan vintillä, joka varta vasten kunnostettiin häitä varten. Tarkoituksena ei siis ollut juhlia pelkästään häitä, vaan jo kutsussa kävi ilmi, että nyt juhlistettaisiin myös juhannusta sekä Marttilan tilaa, joka vietti samaisena kesänä 100-vuotispäivää nykyisellä paikallaan.

Parin hääpotretit otettiin ennen vihkimistä ja muutama kuva myöhemmin juhlinnan lomassa. Kaikki potretit otettiin juhlapaikalla ja sen pihapiirissä. Kuvaamassa oli Timo Tuviala Tavaton Mediasta.



Hääkimpun valmisti morsiamen äidin ystävä Arja Janhunen, joka sai vapaat kädet kimpun suunnitteluun. Hääkimpussa oli pelargoniaa, mustikanvarpua ja hääparin kodin seinässä kasvavaa köynnöshortensiaa. "Pelargonia on lempikukkani, ja oli Arjan idea, että hääkimpun voisi tehdä siitä. Idea oli täydellinen samoin kuin kimppu. Pelargonian taimet, joista kukat kimppuun leikattiin, jäivät koko loppukesäksi ilahduttamaan puutarhaan."


Elsa ja Hermanni vihittiin Iitin kirkossa. Perinteistä poiketen valmistuminen hääpäivään tapahtui yhdessä. "Meille häät ja avioliitto on yhteinen matka, johon myös valmistauduimme yhdessä, lähdimme kotoa yhdessä kirkkoon ja kävelimme alttarille yhdessä."






"Olimme etukäteen sopineet, ettemme suutele alttarilla. Me ei kauheasti pussailla muiden nähden, ja ajatus suudelmasta tuntui jotenkin kiusalliselta. Kun pappi oli julistanut meidät aviopuolisoiksi, hetken odotettuuaan hän kehotti että nyt voisitte suudella. Itse noudatin sopimustamme mutta Hermanni totteli pappia, joten tuloksena oli poskipusu joka nauratti kirkkoväkeä ja loi iloista tunnelmaa kirkkoon. Kirkon ovella sitten ihan oikea suudelma juhlaväen iloksi."

Maalaisteemaan sopien tuore aviopari pääsi kauranjyväsateeseen kirkosta poistuessaan.










Ihana oranssi Fiat 600 löytyi morsiamen lähipiiristä. "Kun olin lapsi, ihalin tätä autoa, koska se oli silloin vaaleanpunainen. Myöhemmin auto maalattiin takaisin alkuperäisväriin jotta sen saa museorekisteriin ja on siis nykyisin oranssi. Alun perin olisimme halunneet hää"autoksi" polkupyörän, mutta sääennusteen näyttäessä 20mm vettä hääpäivälle pyysimme kummini mieheltä hääautoa ja hän toimi myös meille kuskina. Kummini lapset koristivat hääautoon rusetin ja tekivät tölkit auton perään, matkalaukut oli kummini miehen idea."




Hääjuhlaa siirryttiin viettämään vain 10 kilometrin päähän vihkikirkolta, hääparin kotipihalle, kunnostettuun navetan vinttiin. "Tähän oli useita syitä. Yksi syy oli se, että vintillä oli viimeisimmäksi ollut heinäkuivuri, ja kun heinää ei enää tehty jäi se varastotilaksi. Häät oli ainoa riittävän iso syy ryhtyä heinäkuivurin purkamiseen ja vintin entisöintiin. Toinen syy oli se, että olen tehnyt töitä häätarjoilijana ja mikään olemassaoleva juhlapaikka ei oikein sykähdyttänyt, kun työt tulivat mieleen. Halusimme juhlia omassa tilassa :) Ja lisäksi omassa navetassa juhliminen mahdollisti sen, että pystyimme samalla juhlimaan Marttilan tilaa, joka on Hermannin sukutila jo kuudennessa polvessa."


"Kun ryhdyimme hommiin, emme itsekään tienneet, miltä vintti tulisi näyttämään sitten, kun heinäkuivuri on purettu. Syksyllä 2013 aloitimme tyhjentää ja purkaa heinäkuivuria. Kuivurin alta paljastuikin todella upea vintti, kiitos vaan Hermannin isoisoisälle rakennusurakasta ;)" Hääpari ei suinkaan urakoinut vinttiä kahdestaan, vaan mukana oli kummankin perheet ja paljon muita läheisiä ja ystäviä, joiden avusta pari on kiitollisia.




"Häissämme oli lähisuku ja ystävät, reilu 100 vierasta. Tyyli oli maalaisromanttinen jo tilan ja ympäristön sanelemana, ja tärkeintä meille oli tunnelma. Sitä loimme muun muassa itse tehdyllä oluella ja kakkubuffetilla, jotka molemmat olivat hyviä ohjelmanumeroita. (Kuka nyt ei syömisestä ja juomisesta tykkäisi ;) DIY oli vahvasti läsnä ja vanhan hyväksikäyttäminen. DIY jo siksi, että tilan kunnostaminen tapahtui perheen ja ystävien avulla, ja häidenalusviikko olikin aikamoista laatuaikaa (hyvässä ja pahassa) perheen kanssa. Isä maalasi pöytänumerot, siskoni teki kukka-asetelmat, anoppi haravoi pihan jne."




"Maalasimme Gandhin "where there is love there is life" ajatuksen kylttiin oviaukkoon vähän kuin juhlien teemaksi tai otsikoksi. Kyltin toiselle puolelle jatkoimme ajatusta ...and party."

Morsiamen sisko teki kaikki juhlatilan kukka-asetelmat ja somisteet. Kaikki kukat oli poimittu luonnosta ja lisäksi juhlatilaa oli koristamassa juhannusteemaan sopien koivuja.



Vanhat ikkunat löytyivät varastosta ja niitä hyödynnettiin paljon somistuksessa. Kahdessa ikkunassa oli Tommy Tabermannin runoja, yhdessä oli ohjelma ja yhdessä oli menu, myös tienvarsikyltti oli tehty vanhasta ikkunasta. Morsiamen äiti ja tuttava Arja olivat valmistaneet juhlatilaan ihania sydänketjuja.

Pöytänumeroina toimivat kivet, jotka morsiamen isä oli etsinyt ja maalannut. "Meillä ei ollut perinteistä 1-10 numerointia, vaan numerot olivat sekalaisesti. Näistä löytyi mm. meidän molempien syntymäpäivä, kihlapäivä, vuosi jolloin tavattiin jne. Vieraille pientä pähkinää purtavaksi."

Pöytäkartta ja kaikki paperimateriaali on painatettu teemaan sopien kierrätyskartongille.



Myös historia oli kauniisti näkyvillä. "Hermannin isä kirjoitti Marttilan tilan ja suvun historian, ja valokuvaajamme taittoi ja tulosti sen julisteiksi, jotka liimasimme kierrätyskartongille. Hermannin mummilta saimme kuvia Hermannin isoisästä, isoisovanhemmista ja isoisoisoäidistä, jotka ovat tilaa isännöineet ja emännöineet. Valokuvapöydällä oli sekä minun että Hermannin vanhempien ja isovanhempien hääkuvat sekä vielä minun mummon hääkutsu. Sopi hyvin vähän historialliseen teemaamme."




Ruoat tilattiin Kartano Koskenrannasta, mutta tarjoilussa oli mukana paljon myös itse tehtyä.
"Hermanni teki ystäviensä kanssa olutta häihimme. Tämä toimi myös ohjelmana, kun olutta oli 3 eri makua ja loppuillasta kaikkia makuja ei ollut enää jäljellä niin ihmiset rupesivat tekemään vaihtokauppaa "hei mä en oo vielä maistanut tota, haluatko vaihtaa tähän". Tarjolla oli myös edellisenä syksynä tekemäämme omenamehua."



Morsian oli löytänyt Pinterestistä idean hääkakkubuffetista ja siitä lähti ajatus omaan kakkubuffetiin.

"Hääkutsujen välissä lähti pyyntö leipomisesta tykkääville vieraille, haluaisivatko he tehdä oman kakkubravuurinsa hääkakkupöytään. Kukaan ei kieltäytynyt ja kakkubuffetista tulikin uskomattoman upea ja myös loistava ohjelmanumero. Itse leivoin yhden kakun vielä viime tippaan hääpäivän vastaisena yönä. Vieraat olivat aivan innoissaan, kun kerrankin saa syödä kakkua niin paljon kuin haluaa. Hyvää oli myös se, että tästä löytyi vaihtoehtoja myös erityisruokavalioille, mm. vegaaneille sopivia ja gluteenittomia kakkuja. Annoimme kakuille nimet (tyyliin Suloinen sitruuna-marenki, Mansikan & mintun taika, Morsiamen raparperi-minttu jne.) ja nimikyltteihin tuli lisäksi tekijän nimi näkyviin."




Ohjelmassa oli rennon seurustelun lisäksi muun muassa ihania lauluesityksiä ja koskettavia puheita. Pienenä ohjelmanumerona toimi shampanjapullon antaminen yhteiselle ystävälle, jonka kautta hääpari alkujaan tutustuivat toisiinsa. Autokatokseen viety pingispöytä ilahdutti pelimiehiä.



 Mukana oli myös perinteisiä ohjelmanumeroita kuten sukkanauhan heitto ja morsiamen ryöstö. "Morsiamen ryöstö on vakkari Hermannin ystävien häissä, että sama kaveriporukka aina ryöstää morsiamen. Silti ryöstäjät pääsivät yllättämään, kun ryöstö tapahtui vasta häävalssin jälkeen. Olin jo ehtinyt uskoa, että tällä kertaa ryöstöä ei tulekaan. Häävieraat antoivat Hermannille 10 sanaa, joiden avulla Hermannin piti kirjoittaa runo, jotta saa morsiamen takaisin."



"Sen jälkeen kun omat häämme oli juhlittu, monet kyselivät, mitä teemme vintille. Aloimme miettiä, että ehkä sitä voisi ruveta vuokraamaan muillekin, koska olisi sääli jättää niin upea tila käyttämättä. Niinpä jatkoimme kunnostusta niin että tila soveltuu nyt myös vuokrakäyttöön."

Kiitos Elsalle ja Hermannille, että jaoitte nämä upeat kuvat ja ihanan tarinan hääpäivästänne ja sen suunnittelusta blogissani. Mikäli joku ruudun takana ihastui tähän uniikkiin juhlapaikkaan, käykää tutustumassa Marttilan Tinkiin täällä.

Valokuvat: Timo Tuviala, TAVATON media, Juhlapaikka: Marttilan Tinki, Kirkko: Iitin kirkko, Ruoat: Kartano Koskenranta, Kakut: Ystävät ja sukulaiset, Morsiamen puku: silloinen Juhlapukuliike Krinoliini, Bolero sekä puvun lyhennys&kavennus: Adrianne Ay, Sulhasen puku: Ljung, Pusero: Kouvolan Pukimo, Rusetti: Bow Club, Hääkimppu ja vieheet: morsiamen äidin ystävä Arja Janhunen, muut kukka-asetelmat: morsiamen sisko Anni Vesalainen, Morsiamen meikki: Minna Sundström, Kampaus: Eveliina Silvonen, Hääauto: morsiamen sukulainen Miika Laakkonen, Musiikki: Hanna-Riikka Partanen ja Lauri Mörä Statues made of matchstick -bändistä