Eilisessä arvonnassa oli hemmottelua kauneudenhoidon merkeissä, tänään on vuorossa huikeita elämyksiä!
Elämyslahjat.fi arpoo kanssani yhdelle onnekkaalle 100€ arvoisen elämyslahjakortin, jonka voittaja voi käyttää vapaavalintaiseen tuotteeseen elämyslahjat.fi sivustolta. Tällä on kiva yllättää puoliso, polttareiden päähenkilö tai vaikka ystävät.
Jos Elämyslahjat.fi eivät ole sinulle entuudestaan tuttu, kannattaa käydä tutustumassa sivuilla tarkemmin tarjontaan. Sivuilta löytyy ideoita ihan muutamasta kympistä alkaen, eli varmasti jokaisen kukkarolle sopivia vaihtoehtoja. Etsintöjä helpottaa, että sivuilla on myös valmiita kategorioita lahjan saajan mukaan jaoteltuina. Tämä on varmasti mieluinen myös häälahjana, sillä nykyään harvemmin enää pyydetään lahjaksi astioita ja kodintuotteita, kun kuppeja ja kippoja on jo ehtinyt kerääntynyt kaappeihin. Elämyslahja on jotakin vähän erilaista, josta varmasti jää vastaanottajalle hauskoja, ihania ja tunnelmallisia muistoja. Tällainen lahjakortti on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun suoran rahalahjan antaminen ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.
Pääsin keräämään muutaman oman suosikkini Hääparille -osioon, johon ne päivittyvät näkyviin lähiaikoina. Huomasin, että omat suosikkini koostuivat suureksi osaksi seikkailuista, kuten Valaiden bongausta Islannissa, Kuumailmapallolentoa ja Huonepakopelejä. Lahjojen joukosta löytyy kuitenkin paljon myös muunlaisia vaihtoehtoja aina ravintolalahjakorteista matkoihin kotiimaahan ja kauemmaksi.
Osallistut 100€ arviosen Elämyslahjat.fi lahjakortin arvontaan jättämällä kommenttikenttään viestin toimivan sähköpostiosoitteen kera. Minua kiinnostaisi kovasti tietää keitä siellä ruudun toisella puolella blogiani seuraa, joten kerropa vaikka muutamalla sanalla oletko ehkäpä tuleva morsian, kaaso vai luetko blogiani kenties ihan muista syistä :) Osallistumisaikaa on aina sunnuntaihin 6.3.2016 klo 24.00. saakka.
Voittajaan otetaan
yhteyttä henkilökohtaisesti. Mikäli en tavoita voittajaa 2 viikon
sisällä arvonnan suorittamisesta, arvotaan tilalle uusi voittaja. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi.
Onnea arvontaan! :)
Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjat.fi kanssa.
Romantic, Candlelit Wedding at Camp Lucy in Texas
19 tuntia sitten
Hei, Blogisi on ihana! Ja tällä lahjalla olisi kyllä mahtava yllättää sulho <3 u96935@student.uva.fi
VastaaPoistaHei, täällä blogia seuraa ensi kesän morsian :) tiinaheikkil@gmail.com
VastaaPoistaMoikka! Blogiasi seuraa tuleva morsian, elokuussa 2017 häät. Olen lukenut blogiasi jo pitkään! :)
VastaaPoistanelli.portin@gmail.com
Tuleva morsio täällä seurailee blogia ja nappaa vinkit talteen :) rouvaroisto@gmail.com
VastaaPoistaHeinäkuun morsian seuraa blogia Turun suunnalla. jenni.spring@live.fi
VastaaPoistaHeinäkuun 2016 morsian täällä myös :) heidi.marjut.lehikoinen@gmail.com
VastaaPoistaEn ole tuleva morsian, luen blogiasi muuten vaan. :) valkoisenlumoissa(at)hotmail.fi
VastaaPoistaElokuun 2017 morsian täällä seurailee blogiasi innokkaasti. :) anniina.honkaniemi@gmail.com
VastaaPoistaJes mikä palkinto! Tulevan kesän morsian seurailee :) millaturunen@hotmail.fi
VastaaPoistatäällä toivottavasti tulevaisuuden juhlasuunnittelija ��
VastaaPoistaoutijulia@hotmail.com
Tuleva morsian täällä seurailee :)
VastaaPoistamatilda.ra@hotmail.com
Mahdollisesti vuoden 2017 kesän morsian, etsin jo vähän vinkkejä ;)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Kesän 2017 hääbileitä suunnitteleva morsian käy hakemassa blogistasi vinkkejä ja inspiraatiota. :)
VastaaPoistasayneverblog@gmail.com
2017 kesän morsian, selailen blogeja ideoiden toivossa. anskutin@wippies.fi
VastaaPoistaAivan tuore rouva täällä, mies olisi ihana yllätää :) heini.muikkula@gmail.com
VastaaPoistaElokuun 2016 morsian! Järjestelyt kovassa vauhdissa, mutta häämatkan kanssa on vielä vähän suunnitelmat auki! Tässä olisi loistava lahja miehelleni tai kiitokseksi kaasolle!! Blogeja tulee seurattua paljon ja olet yksi niiden joukossa :)
VastaaPoistaTuleva morsian seurailee blogia. sanna.jussila@hotmail.fi
VastaaPoistaTulevan toukokuun morsian lukee hyviä vinkkejä ja ideoita omiin häihinsä. sallamari.korpela@gmail.com
VastaaPoistaBlogiasi seurailee 2017 kesän morsmaikku. Fanni.palvo@gmail.com
VastaaPoistaKesän 2016 morsian :) juulia.kamarainen@gmail.com
VastaaPoistaHäitä juhlitaan tänä vuonna :) caroline.ravskar@gmail.com
VastaaPoistaKesän 2016 morsian haluaisi yllättää sulhon :) nonurmi(at)gmail.com
VastaaPoistaHäitä on aina kiva suunnitella vaikka päivää ei vielä olla lyöty lukkoon. ;)
VastaaPoistaarjenmiljonaari@gmail.com
Täällä vuoden 2017 morsian �� vastaisuuden varalta kysyn, pystytkö muokkaamaan vastausosiota niin, että vain sinä näet spostit. Lukijalle mukavampi tapa osallistua arvontaan ja kommentoida!
VastaaPoistanakatsu@live.fi
Tuleva morsian täälläkin seurailee ja keräilee ideoita. Päivämäärää ei kyllä ole lyöty lukkoon, mutta mikäpä kiire tässä on. :) laura.honkala(at)gmail.com
VastaaPoistaTulevan kesän morsian. :) ann85(at)luukku.com
VastaaPoistaIhana palkinto :) täällä (toivottavasti ) jossain vaiheessa tuleva morsian :D
VastaaPoistasalla.bottas@gmail.com
Tämän vuoden kaaso ja tulevan vuoden morsian joten tulee luettua molemmista näkökulmista. <3 camillajanette@gmail.com
VastaaPoistaEn ole ainakaan ihan lähivuosina morsian, mutta toivottavasti tulevaisuudessa! :D Ja hei, onpas kiva arvonta!
VastaaPoistasaraana.makela@gmail.com
Tj 109, eli tämän vuoden Bridezilla! :)
VastaaPoistaelina.porrassalmi@gmail.com
Tulevan kesän morsian :) MinnaAarnio@hotmail.com
VastaaPoistaRuudun toiselta puolelta löytyy tammikuun 2018 morsian! :) jennittati94@gmail.com
VastaaPoistaEn ole morsian, mutta kaaso. Tosin luin blogia jo ennen kaasonkin tehtäviä ihan vain inspiraation vuoksi. Saan ideoita myös muuhun juhla- ja tapahtumasuunnitteluun. fevejii@gmail.com
VastaaPoistaMahdollisesti lähivuosien morsian, ehkä jo ensi vuoden.
VastaaPoistamariah-79(at)suomi24.fi
Häät tuli ja meni jo aikaa sitten, eli muuten vain seurailen :)
VastaaPoistasuvi.vikholm(a)luukku.com
Morsian täällä seuraa blogiasi tiiviisti ja osallistuu ilolla arvontaan :) tahtovatkovasti@gmail.com
VastaaPoistaEnsi kesän morsian täällä seurailee ja fiilistelee :) walkbesideyou2016@gmail.com
VastaaPoistaKesän morsian keräillyt ideoita ja fiiliksiä blogista ^^ jenni.korelin@gmail.com
VastaaPoistaEnsi syksyn morsian kerää ideoita tuleviin häihinsä täältä :) veera1982@yahoo.com
VastaaPoistaVuoden 2017 morsian täällä lukee ideoita blogistasi. :)
VastaaPoistaKarhumaki.lotta@hotmail.com
Täällä tulevan toukokuun morsian :) tämä olisi ihana lahja sulholle, voi kääk kunpa arpaonni suosisi kerrankin!
VastaaPoistatanaanhuomennaikuisesti@gmail.con
Tuleva morsian täällä, tosin en vielä tiedä minkä vuoden. :D Mutta hyvä aloittaa suunnittelu ajoissa. ;) (Y)
VastaaPoistasannamaria77 at gmail.com
Tulevan kesän morsian täällä, ihania kutsuvaihtoehtoja löysin täältä! :)
VastaaPoistas_n_a9@hotmail.com
Täällä 2,5vk morsiamen nimike vaihtui onnelliseksi vaimoksi! Sun blogia seurannut jo pitkään ja sun kautta myös meidän kutsukortit teetettiin, kiitos vielä niistä! <3
VastaaPoistapauliina.j.lappi@gmail.com
Tuleva morsian seurailee :)
VastaaPoistasaya
sayav(at)hotmail.fi
Tämän vuoden morsian seurailee blogia täällä. Tosin olen lukenut blogiasi jo aiemminkin, häistä kun olen intoillut jo useamman vuoden :D
VastaaPoistaanu.e.hanninen@gmail.com
Olen viime vuoden morsian ja seuraillut blogiasi jo muutaman vuoden sekä nyt edelleen häiden jälkeenkin :)
VastaaPoistavilhelmiina.mikkola (at) gmail.com
Alunperin taisin ajautua blogiisi etsiessäni juhlakoristelu ideoita, mutta myöhemmin olen saanut myös paljon vinkkejä hääjuttuihin ollessani kaverini kaasona yms. Tällä hetkellä olen sekä ystäväni kaaso, että tuleva maaliskuun morsian :) Häät ovat pikkuruiset kotihäät, mutta kai silloinkin voi vähän askarrella koristeita ;) Vinkkejä pieniin kotihäihin siis kaivataan!
VastaaPoistalaura.ranne@gmail.com
Vielä ei ole häitä tiedossa eli käyn lukemassa blogiasi silloin tällöin ja katselemassa vinkkejä mitä kaikkea ihanaa sitä voisikaan tehdä :) anu.jaakonsaari@gmail.com
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMoikka! Olen löytänyt tieni upean blogisi äärelle useampaan otteeseen kun olen etsinyt vinkkejä hääjärjestelyiden merkeissä, olen menossa naimisiin tämän vuoden elokuussa. Tänne ajaudun uudelleen ja näytän tulevalle miehellenikin mallia esim. hääinfon toteutuksesta. Kiitos hienosta blogista ja neuvoista :)
VastaaPoistajen.rantanen (at) gmail.com
Tulevan kesän morsian täällä hei! Tänne minä eksyn, kun pidän kahvitauon töissä ja töiden jälkeen sitten ihan muuten vaan. Kiitos ideoista!
VastaaPoistaanni.maliniemi@gmail.com
Estetiikkaa rakastava ihminen täällä. Häät vietetty jo kohta 15v sitten, mutta aihepiiri on inspiroiva.
VastaaPoistaOlen rekisteröitynyt, joten gmailini toimii :D
Täällä blogiasi lueskelee viime elokuussa häitään viettänyt vaimo :) purppurasade@gmail.com
VastaaPoistaOlen tuleva morsian:) Häitämme vietetään kesällä 2017.
VastaaPoistaainomaria.kujanpaa@gmail.com
Toivon olevani pian tuleva morsian :D kosittu on mutta hääkassaa pitää kerryttää vielä aika kauan :)
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
Vaikka häistä ei ole vielä mitään tietoa, on ihana haaveilla tästä suuresta päivästä blogisi avulla nyt jo reippaasti etukäteen :>
VastaaPoista- Karamelli / cupido.maxi@gmail.com
Toivottavasti tulevaisuuden morsian!
VastaaPoistahanna1.purr@gmail.com
Haaveilen häistä tulevaisuudessa ;)
VastaaPoistaHaluan osallistua arvontaan.
enni.97@hotmail.fi
Hääni ovat jo menneet, mutta muuten tätä blogia on niin kiva seurata :) Mukaan arvontaan.
VastaaPoistanelliina(@)Yahoo.com
Naimisissa ollaan jo, ja kaasoiltu pariin otteeseen. Seuraan siksi, koska se sisältää kaikkea ihanaa ja kaunista :) Sini_su@hotmail.com
VastaaPoistaBlogiasi on niin mukava lukea ja samalla haaveilla omista häistä, joita ei vielä puolisoni kanssa ole tiedossa ��❤ mmi.nieminen@gmail.com
VastaaPoistaMorsmaikun sisko täällä seurailee. Ja onhan häät ihana aihe, vaikka omat olisikin jo takana :)
VastaaPoistaarhippainen@luukku.com
Blogisi on todella monipuolinen ! Entinen morsian on tämän vuoden tuleva kaaso, joten jäin koukkuun blogiisi :) Nyt olisi ihana omien häiden vuosipäivä lahjaksi tällainen kuvaus ! tiiakemppi(at)hotmail.com
VastaaPoistaTuleva morsian täällä. En ole ikinä kuvitellut, että minusta tulisi häähullu, mutta heti kun sain kihlasormuksen soormeen muutuin ihmisenä. Olen ihan hulluna häihin, ja mietin nyt omiani 24/7.
VastaaPoistabloggen@hotmail.fi
Ensi kesän morsiamena ja hääbloggaajana seurailen blogiasi ja saankin täältä usein todella inspiroivia ideoita omaan hääsuunnitteluun :) PS. Elämyslahjat kuulostavat mahtavilta!
VastaaPoistaloveisamillionlittlethings@gmail.com
Ensi vuoden morsian sua seurailee :) inka.veijalainen(at)hotmail.com
VastaaPoistaIhan vain mielenkiinnosta olen lueskellut, vaikkei häitä olekaan tiedossa! Voihan sitä aina haaveilla. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaToivottavasti jossain vaiheessa morsian. Tällä hetkellä muuten vain lueskelen. :)
VastaaPoistarrida@suomi24.fi
Tämän vuoden morsian olen, ja kiinnostuneena olen jo pidempään seuraillut blogiasi!
VastaaPoistaKesän 2017 morsian olen ja ihastuneena lueskellut blogiasi. Blogin visuaalinen ilme ja kauniit kuvat miellyttävät erityisesti. :)
VastaaPoistasari.m.pehkonen@gmail.com
Tämän kesän morsiaana olen seurannut blogiasi ennen kaikkea miellyttävän visuaalisen ilmeen ja laadukkaiden valokuvien takia. Myös kaikki häävinkit ovat olleet loistavia! Lahjakortilla yllättäisin sulhaseni, joka ehdottomasti ansaitsisi jonkin synttärielämyksen. noorastenholm@gmail.com
VastaaPoistaTörmäsin ihanaan blogiisi kun etsin netin syövereistä ideoita ensi kesän hopeahääjuhliimme. Uskon että löydöistäni on hyötyä myös tulevaisuudessa; onhan meillä neljä lasta...
VastaaPoistamimppu1@gmail.com
Törmäsin ihanaan blogiisi kun etsin netin syövereistä ideoita ensi kesän hopeahääjuhliimme. Uskon että löydöistäni on hyötyä myös tulevaisuudessa; onhan meillä neljä lasta...
VastaaPoistamimppu1@gmail.com
Luen blogia muuten vain. :) sm92755(at)student.uta.fi
VastaaPoistaTäällä tän vuoden morsian ja blogisi satunnainen lukija :)
VastaaPoistaemmi.koskinen@utu.fi
Täällä tän vuoden morsian ja blogisi satunnainen lukija :)
VastaaPoistaemmi.koskinen@utu.fi
Vuoden 2017 morsmirkku, uusi lukijasi! :)
VastaaPoistaorange23(at)netti.fi
Olen lukenut blogiasi jo vuosia. Ikuinen häähaaveilija olen ja nyt vihdoin olisi omatkin häät kiikarissa, 10-vuoden seurustelun kylkeen <3
VastaaPoistaEnsi ksän morsian :)
VastaaPoistakristapasm(AT)gmail.com
Täällä seuraa häähullu muuten vain, häitä ei ole vielä tiedossa, mutta tykkään lukea aiheesta :) kaljukeiju@gmail.com
VastaaPoistaLuxembourgista blogiasi seuraa kauniiden asioiden ystävä :) juhevu@utu.fi
VastaaPoistaTäällä blogin säännöllinen lukija ja kesän 2017 morsian :)
VastaaPoistalillija@luukku.com
Olen tuleva morsian, ja tilaamme sinulta häidemme paperituotteet :)
VastaaPoistaheidimalinen@hotmail.com
Menin naimisiin kolme vuotta sitten ja häitä suunnitellessa hääblogeja tuli luettua paljon. Sinun blogisi jäi ainoana lukulistalle häiden jälkeenkin, tulen tänne edelleen kauniiden juttujen ja juhlaideoiden vuoksi.
VastaaPoistaHäät eivät ole vielä ajankohtaiset, ja seuraankin blogia muuten vain saadakseni inspiraatiota mm. hienoihin juhlakoristeluihin!
VastaaPoistaMukana arvonnassa
veeraylitalo@hotmail.fi
Täällä heinäkuun morsian! <3
VastaaPoistaMukana arvonnassa! anmalas@utu.fi
En ole vielä morsian, mutta toivottavasti tulevaisuudessa olen ;) olen vaan haaveilija ja siksi tykkään lueskella :) olen mukana arvonnassa!
VastaaPoistaansku.ja@hotmail.com
Häät ovat vasta muutaman vuoden päästä mutta nyt jo suunnitellaan hieman sekä ideoidaan :) täältä saa hyviä vinkkejä! :)
VastaaPoistarosmarriini(a)gmail.com
Ihanaa blogiasi seuraa ensi syksyn morsian. Kutsukorttidilemma aikoinaan johdatti minut kuviesi ääreen ja nyt olen kokonaan hurahtanut blogiisi :) Mukana ollaan!
VastaaPoistamarjo.tyrvainen8@gmail.com
Jo rouvautunut, mutta ensi kesäksi suunnitteilla hääjuhla, joka jäi avioitumisen yhteydessä pitämättä morsion paksun voinnin takia. Suunnittelemasi kauniit printit toivat minut blogisi seuraajaksi ja toimivat meilläkin inspiraation lähteenä.
VastaaPoistaHennaJenniina
VastaaPoistaLuen blogiasi muuten vain ja seurailen kaikkea häihin liittyvää, itse en vielä ole tuleva morsian mutta ehkä vuoden tai kahden päästä.
henna.holappa1@luukku.com
Eksyin kerran blogiisi, vain koska rakastan häitä!
VastaaPoistaOlen salaa haaveillut jo kauan Elämyslahjojen mutakylvystä ja kuumailmapallomatkasta! Lähdettäisiin äidin kanssa ihan kahdestaan :)
vekku.karhu@gmail.com
Itse olen jo naimisissa, mutta jäin seuraamaan häiden jälkeenkin tosi ihanaa blogia :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Itse olen jo naimisissa, mutta jäin seuraamaan häiden jälkeenkin tosi ihanaa blogia :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Oispa ihana lievittää jollakin pikku hemmottelulla häästressiä kullan kans.terv.tulevan kesän morsian.ps.blogisi on aivan huippu!noora_-89@hotmail.com
VastaaPoistaEi ole vielä häitä tulossa, mutta kenties jonain päivänä :) Seuraan blogiasi kuitenkin mielenkiinnolla, poimin ideoita juhlien järjestämiseen yms. Pidän blogisi tyylistä erittäin paljon. :)
VastaaPoistaanna.m.karvonen@gmail.com
Tuleva morsian ja ensivuoden kaaso täällä seurailee. Haluisinkin käyttää palkinnon omien kaasojeni hemmotteluun.
VastaaPoistasandra.snellman(ät)gmail.com
Tuleva morsian, sitten joskus...
VastaaPoistamaukkuti@luukku.com
Lähipiirissä häitä näkyissä :) Ja jäin vähän jumiin hääteemaan omien häiden jälkeen...
VastaaPoistapauleceb@gmail.com