Arvonta: Voita vapaavalintainen potrettikuvaus!


Blogin ja graafisen suunnittelun ohella pääsen aina silloin tällöin tekemään yhteistyötä muiden hääalan ammattilaisten kanssa. Valokuvaaja Pauliina Ruokoseen tutustuin alkuvuodesta, kun suunnittelin hänen käyntikorttinsa. Itse olin löytänyt hänen portfolionsa jo toki aikaisemmin, Pauliinan kuvattua erään graafisen suunnittelun asiakkaani upeat häät. Yhteistyön kautta huomasin, että työskentely Pauliinan kanssa oli äärettömän helppoa ja jouhevaa. Jo tuolloin alkuvuodesta mietittiin, josko keksisimme myöhemmin jonkinlaista kivaa yhteistyötä blogiini. Nyt syksyn tullen löytyi sopiva hetki toteuttaa pientä projektia ja päätimme järjestä pienen arvonnan. Pauliina nimittäin haluaa ilahduttaa teitä arpomalla blogissani yhdelle onnekkaalle lukijalleni vapaavalintaisen valokuvauslahjakortin!

Siltä varalta, että joku ei vielä ole törmännyt Pauliinan ihastuttaviin hääkuviin, suosittelen klikkailemaan hänen kotisivuilleen. Halusin tietenkin hieman hyödyntää yhteistyötä ja esittää Pauliinalle muutaman kysymyksen hänen urastaan sekä tiedustella hänen vinkkinsä hääpäivään valokuvauksen kannalta!

Miten päädyit kuvaamaan häitä?
Hyvä ystäväni kysyi minulta kesällä 2015, jos voisin kuvata heidän häät elokuussa 2016. Aluksi tyrmäsin idean täysin, vaikka olin aina rakastanut kameran takana heilumista ja linssin läpi katsomista, en koskaan aiemmin ollut kuvannut kenenkään häitä!? Olin monta vuotta kuvannut vain omaksi ja läheisteni iloksi sekä pitänyt blogia, jonne kuvailin säännöllisesti, mutta hääkuvaus oli minulle täysin uutta. Hääpäivän ikuistaminen vaikutti liian suurelta ja pelottavalta vastuulta. Enhän mä nyt voisi kenenkään hääpäivää ikuistaa?! Entä jos pilaisin kaiken, en osaisi tai lopputulos olisi katastrofaalinen?
Pienen sulattelun (ja ympäripuhumisen) jälkeen suostuin ja päätin, että niin tärkeää päivää en halua lähteä ikuistamaan kylmiltään. Laitoin omaan Facebookiini etsintäkuulutuksen hääpareista, jotka suostuisivat ottamaan minut valokuvaajaksi hääpäivänään. Ilmoitus levisi ja pyyntöjä tuli valtavasti, josta olin suuresti yllättynyt. Valitsin neljä ensimmäiseksi ilmoittautunutta hääparia ja kuvasin neljät häät täysin maksutta. Jo ensimmäisen, pitkän päivän jälkeen olin menettänyt sydämeni hääkuvaukselle. Se oli siinä - sitä mä haluaisin tehdä koko loppu elämäni.

Miten kuvailisit kuvaustyyliäsi?
Kuvaustyylini on tällä hetkellä raikas, selkeä ja hempeä, mutta samalla kuvistani löytyy kontrastia ja tietynlaista raffiutta. Haluan, että kuvistani välittyvät aidot tunteet ja hetket, sellaisina, kuin ne hääpäivänä ovat. Häitä kuvatessa toivon myös ikuistavani kuviin sen hääparin "oman jutun", joka tekee kuvista ainutlaatuisia ja juuri hääparin näköisiä.


Mitä vinkkejä antaisit (hää)parille kuvaukseen ja kuvattavaksi tulemiseen?
Keskittykää toisiinne. Mielestäni se on kaikkein tärkein vinkki. Kun (hää)pari unohtaa kuvaajan paikalla olon, saadaan ikuistettua juuri ne aidoimmat hetket, ilmeet ja tunteet. Usein (hää)pari luulee, että kuvaustilanteessa tarvitsee hirveästi poseerata, mutta päin vastoin. Mitä vähemmän poseeraa, sen aidompia kuvia tulee, kun parin ei tarvitse jännittää tai jäykistellä. Ammattilainen osaa kyllä aidoista hetkistä napata ihanat kuvat muistoksi.

Mitä juhlassa tulisi huomioida valokuvauksen kannalta?
Aikataulun osalta kannattaa varata tarpeeksi aikaa valokuvaukseen. Esimerkiksi potrettikuvat kyllä pystyy nappaamaan vaikka kymmenessä minuutissa, mutta asiakas saa itselleen monipuolisemman setin, kun aikaa kuvaukselle on varattu tarpeeksi. Varsinkin hääpäivänä pientä jännitystä on ilmassa ja se näkyy helposti kuvissa, jos aikataulu on todella tiukka. Kun kuvaukselle on varattu riittävästi aikaa, kameran edessä ehtii rentoutua ja kuvauksesta sekä puolisosta ehtii nauttia täysillä.

Kuvaajan kanssa kannattaa etukäteen suunnittelupalaverissa jutella omista toiveista ja aikatauluista rohkeasti. Kuvaajalla on varmasti hyviä ideoita ja vinkkejä päivän suhteen. Hääpäiväksi kannattaa palkata ammattilainen, jonka kanssa kemiat pelaavat ja asioista voi sopia sujuvasti. Näin ainutlaatuinen hääpäivä tallentuu kuviksi, joiden kautta ikimuistoiseen hääpäivään on ihana palata kuvien kautta uudelleen ja uudelleen.



Voita lahjakortti vapaavalintaiseen parikuvaukseen!
Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa vapaavalintainen potrettikuvaus Pauliinan kanssa. Valittavanasi on kihlakuvaus, Save the Date -kuvaus, huomenlahjakuvaus, hääpotrettikuvaus tai ihan vaan vuosipäiväkuvaus tai muu parikuvaus. Palkinto sopii siis moneen elämänvaiheeseen ja voit osallistua vaikka hääpäivä olisikin jo mennyt. Voit myös varata Pauliinalta esimerkiksi Dokumentaarisen hääkuvauksen, jolloin lahjakortin hinta vähennetään loppusummasta. Kuvaus toteutetaan kummallekin osapuolelle sopivana ajankohtana eikä palkintoa voi muuttaa rahaksi. Kuvaus toteutetaan pääasiassa Helsingin, Lahden tai Turun alueella, mutta se on sovittavissa myös muualle Suomeen. Työnsä puolesta Pauliinsa myös matkustaa paljon ympäri Suomea, jolloin kuvaus voidaan tarvittaessa yhdistää samaan reissuun. Kannattaa siis ehdottomasti osallistua, olitpa mistä suunnalta tahansa!

Tällä kertaa arvonta toteutetaan MakeaDesignin Facebookin puolella. Osallistuminen tapahtuu seuraavasti:

1) Tykkää MakeaDesignin sivustosta täällä.
2) Tykkää Pauliina Ruokonen Photography -sivustosta täällä.
3) Jätä MakeaDesignin Facebook-sivulla kommentti arvontapostaukseen ja kerro millaisen kuvauksen sinä valitsisit.

Osallistumisaikaa aina lokakuun loppuun 31.10. klo 24.00. saakka. 
Onnea kaikille tasapuolisesti! :)



 Kaikki postauksen kuvat: Pauliina Ruokonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti