Ilmeen uudistusta ja ilotulitusta

Blogi on hetkellisen innostuneisuuden myötä muuttunut ilmeeltään ja tulee varmasti vielä muuttumaan,
älkää antako sen häiritä. Syksyn myötä blogiinkin alkoi kaipaamaan jotain muuta kuin pelkkää vaaleutta.
Risuja ja ruusuja tulemaan, mennäänkö parempaan vai huonompaan suuntaan!
Kaikenlaiset toiveet postauksista ovat tietenkin myös tervetulleita,
mikä kiinnostaa ja mistä halutaan lukea.

Syksyn myötä illat alkavat hämärtyä huomattavasti aiemmin, yhdeksän aikaa on jo säkkipimeää.
 Kaikella on kuitenkin puolensa, syksy on otollista aikaa sytyttää kynttilöitä,
ulkotulia ja muita tunnelmallisia valonlähteitä. Pimenevien iltojen myötä voi hääjuhlan huipentaa näyttävään ilotulitukseen.
Viime viikonloppuna nähtiin Porvoon taivaalla jotain tällaista.

Kuva: Janina / Makeaweddingblog (ethän kopioi).

Ilotulituksia häihin tekee nopean googlailun jälkeen mm. Skystar, Ilotulitustapahtumat, Ilotulitus ja Suomen ilotulitus.
Jos tällaisen ohjelmanumeron järjestäminen kiinnostaa, niin tarjouksia kyselemään!

Vinkkinä vielä, että Sinun Ikuisesti -blogissa arvotaan järvitulia.
Ihania tunnelmanluojia, jos häitä juhlitaan järvenrannalla.
Osallistumisaikaa jäljellä kaksi päivää, joten vielä ehtii kokeilemaan onnea! :)

Onko kenellään suunnitteilla ilotulituksen järjestäminen häihin? 
Onko jollain sellainen ollut ja oliko hintansa arvoinen? :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Ilotulitusten kuvaaminen ei olekaan ihan helpoimmasta päästä, varsinkaan silloin kun jalusta unohtuu kotiin ;( Mutta kaunista oli! :)

      Poista
  2. Blogin uusi ilme on kiva, ei liian synkkä mutta kyllä vähän harmaata saa olla ;)
    Meillä oli ilotulitus ja ehdottomasti kannatti, todella kaunista :) Oli hintansa arvoinen kyllä, vaikka kallista puuhaa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, katsotaan kauanko jaksan katsella tätä vähän tummempaa ilmettä vai meneekö vaihtoon ;)
      Hienoa, että ilotulitus oli arvoisensa kokemus ja jäi varmasti yhtenä hyvänä muistona sekin hääpäivästä :)

      Poista
  3. Upeasti olet onnistunut ottamaan tuon kuvan.

    VastaaPoista
  4. Meillä olisi tarkoituksena saada ilotulitus ensi elokuun häihimme. Laittelin juuri vähän tarjouspyyntöjä, saas nähdä, monestako tulee vastaus ja missä hujakoilla hinnat pyöriin. Vähän kummastuttaan, kun yksi firma myy parilla tonnilla parin minuutin tulitusta, mutta muiden lähtöhinnat pyörivät kuudessa sadassa.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohohh, ompa isoja eroja hintojen suhteen. Onkohan tuolla kalliimmalla yrityksellä sitten näyttävämpiä, vai mihinkähän noin suuri hinnanero perustuu! Toivottavasti löytyy teidän budjettiin sopiva tarjous, onhan tuo tosi kiva ohjelmanumero :)

      Poista