L+T häiden paperimateriaalit


Suunnittelijalle on aina mukava päästä toteuttamaan suurempia hääkokonaisuuksia, kuten tässä Lauran ja Tonin tapauksessa. Viime vuonna näihin aikoihin aloitimme yhteistyön tämän ihanan parin kanssa näillä alla olevilla Save the Date -korteilla. Ne valmistuivat siten, että päätyivät jouluksi kutsuvieraiden postilaatikkoon. Save the Date -korteissa päätettiin samalla koko paperimateriaalien tyylisuunta, jota jatkettiin läpi kaikkien suunniteltavien korttien. 




Alkuvuodesta jatkoimme suunnitteluprojektia hääkutsujen parissa. Lauralla ja Tonilla oli kasa ihania kihlakuvia, joista valittiin kutsun kanteen sopiva kuva. Kutsusta tehtiin avattava ja mukaan liitettiin erillinen hääinfokortti. Näin saatiin säilytettyä varsinaisessa kutsussa teksti mahdollisimman selkeänä.




Hääpäivän lähestyessä ja päivän aikataulujen ja ohjelman selkiytyessä siirryttiin hääjuhlan korttien pariin. Tällä kertaa juhlan paperituotteet sisälsivät häämenun ja ohjelman, vihkiohjelmakortin, hääbingon, paikkakortit, pöytäkartan sekä vieraskirjakortit. Käyttämällä samoja graafisia elementtejä, värejä ja kirjasimia saatiin kokonaisuudesta ehyt.




Suunnittelu ei suinkaan päättynyt näihin, vaan vuoden yhteistyöprojekti päättyi vasta hiljattain, kun viimeisteltiin paketti tietysti kiitoskorteilla. Valokuvaaja Tuomas Mikkosen upeista valokuvista koottiin useamman valokuvan kuvakollaasi lyhyellä kiitostekstillä varustettuna. 

Kiitos vielä Lauralle ja Tonille tästä yhteistyöstä! :)



4 kommenttia:

  1. Aivan upeeta suunnittelua! Niin haluan tätä samaa tyyliä mun omiin häihin :) kutsukortit, kiitoskortit ja hääpäivän kortit kaikki upeesti tukee toisiaan tyyliltään, ja pari ikkänkun kehittyy tohon kiitoskorttiin "kypsäksi" :D Upeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi ja mukava kuulla, että kokonaisuus miellyttää silmää! :)

      Poista
  2. Tosi ihanat! Voi kun tällaseen olisi varaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Halina, aina voi pyytää tarjousta. Ei suunnittelu / tilaaminen välttämättä tule niin hirvittävästi itsetehtyjä kalliimmaksi. Askartelutarvikkeisiinkin voi saada uppoamaan sievoisen summan kun oikein innostuu! :)

      Poista