Ihan kohta alkaa olla käsillä se aika, jolloin tulevan kesän hääparien on viimeistään ryhdyttävä miettimään hääkutsuja. Moni pari onkin varmasti jo ryhtynyt urakkaan, etenkin mikäli aikomuksena on askarrella kutsut itse. Saan tasaisesti tiedusteluita koskien kutsujen kirjoittamista ja erityisesti hääinfo tuntuu tuottavan päänvaivaa. Toivottavasti oheisesta infopaketista on hyötyä kaikille oman kutsutekstin ja tyylin kanssa kamppaileville hääpareille.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
PAPERITUOTTEIDEN VISUAALINEN ILME
Yleisilme: Kutsukortti on vieraidenne ensikosketus häihinne
ja onnistunut kutsu viestiikin kutsutuille tulevan juhlan tyylistä ja luonteesta. Ennen hääkutsujen suunnittelua on hyvä päättää paperituotteiden visuaalinen ilme. Yleensä tässä vaiheessa on jo päätetty häiden värimaailma ja mahdollinen teema/tyylisuunta, näitä pyritään tuomaan esiin hääkutsun ilmeessä niin värien, fonttien, graafisten elementtien ja materiaalien avulla. Hääkutsu voi
olla yksinkertaisen elegantti, rennon leikkisä,
romanttinen tai muulla tavoin tulevan juhlan ja hääparin
näköinen kortti.
Kutsutekstin tyyli: Fonttien ja kuviomaailman lisäksi on hyvä
kiinnittää huomoita itse kutsutekstin tyyliin. Olisiko kutsuteksti humoristinen tai runollinen vai ehkä sittenkin hyvin asiallinen ja ytimekäs.
Häälogo: Jos haaveilette omasta häälogosta tai häämonogrammista, on hyvä aloittaa logon suunnittelu rinnakkain hääkutsun tai save the date -kortin kanssa. Näin saadaan logo istumaan muuhun kokonaisuuteen. Kerran suunniteltua häälogoa voi käyttää esimerkiksi omapostimerkissä, sinetissä, tarroissa, hääjuhlan paperituotteissa, hääauton takalasissa, tienvarsikylteissä, vieraslahjojen etiketeissä tai vaikka juhlapaikan valaistuksessa!
Runot & Lainaukset: Yhä
useammin kutsut suunnitellaan ilman mitään värssyjä. Osa hääpareista
sen sijaan haluaa ehdottomasti lisätä aiheeseen sopivan runon tai
mieleisen lainauksen. Joskus se voi olla tunnettu sanonta rakkaudesta tai kappale
tulevasta häätanssista. Lainauksissa on hyvä mainita alkuperäistekijä.
Valokuvat: Nykyään on hyvin suosittua hyödyntää kutsuissa ja erityisesti Save the Date -korteissa omia valokuvia, esimerkiksi kihlakuvia. Kuvilla saa aina persoonallista ilmettä ja tunnelmaa korttiin. Kutsuissa ne toimivat kauniisti esimerkiksi avattavan kortin kanneassa.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
SAVE THE DATE
Save the Date -kortit: Save the Date, suomeksi "varaa päivä" -kortti voidaan lähettää n. 6-12kk ennen hääpäivää ns. ennakkoilmoituksena tulevasta juhlasta. Erityisen suotavaa kortin
lähettäminen on silloin, kun häät vietetään ulkomailla, vieraita saapuu pitkän matkan päästä tai
häät sijoittuvat suosittuun loma-aikaan/juhlasesonkiin. Save the Date -kortista tulee löytyä hääparin nimet, hääpäivä sekä hääpaikkakunta (tapauskohtaisesti voi arvioida, onko muu tieto tässä vaiheessa tarpeellista). Save
the Date -korttia seuraa aina virallinen kutsu ja tästä on hyvä olla kortissa maininta.
HÄÄKUTSUT
Hääkutsu: The star of the show! Hääkutsut lähetetään viimeistään 2-4 kk ennen hääpäivää riippuen onko Save the Date -kortit lähetetty. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hääkutsusta tulee käydä ilmi pääkohdat, eli päiväämärä ja aika, vihki- ja juhlapaikka sekä hääparin nimet. Kutsussa on hyvä ilmoittaa myös viimeinen ilmoittautumispäivä. Kutsujina voivat olla hääpari itse, mutta mikäli hääparin vanhemmat maksavat häät, ilmoitetaan kutsujiksi hääparin vanhemmat. Yleensä kutsu halutaan pitää yksinkertaisena ja lisätiedot liitetään mukaan erilliseen hääinfoon, jossa on kaikki hääpäivään liittyvät vieraiden kannalta tärkeät yksityiskohdat. Lahjatoiveiden ilmoittamista kutsussa ei pidetä kohteliaana, vaan niiden maininta tulisi jättää aina hääinfoon.
Muutamia esimerkkejä hääkutsujen teksteistä.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
Hääinfo: Muut häihin liittyvät käytännön asiat, joita ei haluta kutsutekstiin, kirjoitetaan usein erilliseen hääinfoon. Hääinfo voi olla yksittäinen kortti tai se voi koostua useammasta pienemmästä, erillisestä kortista. Hääinfossa kerrotaan perinteisesti siirtymisistä vihki- ja juhlapaikalle, tarkemmat osoitteet, majoitusvaihtoehdot, lisätiedot ilmoittaumisesta, yhteystiedot, lahjatoiveet, pukukoodi sekä muut ohjeet hääpäivään liittyen. Joskus tarpeen saattaa olla myös konkreettinen kartta ajo-ohjeineen. Pidä info kuitenkin selkeänä ja mieti mitkä tiedot ovat juuri teidän juhlan ja vieraiden kannalta oleellisia.
Sijainnit/kartta: Ilmoita infossa osoitetiedot vihki- ja juhlapaikalle. Vaikka navigointi on
nykypäivänä helppoa, harkitse silti pitäisikö infon mukana olla
jonkinlainen
kartta. Ulkopaikkakuntalaisille karttaan voi merkitä myös
muutaman hotellin tai hyvän ravintolan ja vaikka suosittelemanne nähtävyydet. Jos sijainti on hankala löytää, mieti onko tarpeen avata tätä tekstin muodossa. Juhlapaikan sivuilta voi löytyä hyvät ohjeet valmiiksi kirjoitettuna, joita voi hydyntää omassa tekstissä.
Vihkiminen ja juhlan kulku: Mikäli koette tarpeelliseksi kertoa vihkimisestä ja hääjuhlasta, voi tässä osiossa kertoa esimerkiksi vihkimisen alkamisajankohdan, mahdollisesta ryhmäkuvasta vihkimisen jälkeen, tai mahdollisesta yhteiskuljetuksesta juhlapaikalle. Mieti myös, onko
tarvetta kertoa omalla autolla liikkuville vähäisistä parkkipaikoista
tai sopivasta parkkitilasta lähettyvillä. Mikäli juhlapaikalle
siirtymiseen liittyy esimerkiksi lauttamatka, on hyvä ilmoittaa
lauttojen lähtöajat meno- ja tulomatkaan. Osa haluaa kertoa infossa myös pienen palan vihkikirkon tai
juhlapaikan tarinaa ja historiaa. Koko juhlan ohjelmaa avataan kutsussa hyvin harvoin, voitte tietenkin paljastaa hieman etukäteen mitä on luvassa. Muista myös ilmoittaa jos juhlinta tapahtuu ulkosalla ja on syytä varustaua asianmukaisilla kengillä ja vaatetuksella.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
Muistaminen/Lahjatoiveet: Huomioithan, että lahjatoiveita ei tulisi etiketin mukaan mainita kutsussa, vaan ne tulisi kertoa erillisessä hääinfossa. Lahjatoiveiden jonkinlainen maininta on suosittua ja säästää vieraat lahjapulmilta. Tavallisesti
hääpari tekee lahjalistan joko nettiin tai antaa sen henkilölle joka vastaa ilmoittautumisista. Toinen suosittu tapa on toivoa tavaroiden sijaan rahalahjaa
esimerkiksi häämatkaa varten. On kuitenkin hyvä laatia myös pieni
lahjalista niitä varten, jotka eivät pidä rahalahjaa sopivana. Mikäli ette halua lahjoja lainkaan, voi vieraita pyytää osoittamaan mahdolliset häälahjat rahalahjoituksina toivomaanne hyväntekeväisyyteen.
Ilmoittautuminen: Usein
viimeinen ilmoittautumispäivä mainitaan jo kutsussa, mutta se on hyvä
olla mukana myös hääinfossa. Tässä kohdassa pyydetään vieraita myös
ilmoittamaan mahdollisista allergioista ja erityisruokavalioista sekä kuljetustarpeesta. Älä
myöskään unohda ilmoittaa yhteystietoja joihin toivotte ilmoittautumisen
tapahtuvan. Sähköpostiosoitteen lisäksi ilmoittatumisissa tulisi olla aina mukana myös puhelinnumero. Ilmoittautumisia varten voi myös tehdä erillisen RSVP-kortin.
R.S.V.P. -kortti: Perinteinen tapa ottaa ilmoittautumiset vastaan. Ilmoittautuminen merkitään usein kirjaimilla
R.S.V.P. eli ranskaksi
"repondez s'il vous plait". Vaihtoehtoisesti voi käyttää suomenkielistä
lyhennettä VP., eli "Vastausta pyydetään". Vastausta kutsuun
kannattaa pyytää n. 2-4 viikkoa ennen
hääpäivää, jolloin aikaa jää vielä istumajärjestyksen, pöytäkartan ja
lopullisen vierasmäärän ilmoittamiseen pitopalvelulle. RSVP-korttissa vieraat voivat merkitä tulevatko juhliin vai ovatko estyneitä
saapumaan. Samassa kortissa he voivat ilmoittaa valintansa pääruoaksi
sekä mahdolliset ruoka-aineallergiat & erityisruokavaliot. Hauska
lisä on pyytää vieraita ilmoittamaan jokin biisi, jonka he haluaisivat
kuulla tanssilattialla. Korttiin voi myös jättää tyhjää kirjoitustilaa
vieraiden henkilökohtaista viestiä varten. RSVP-korttiin on
sisällytettävä postitusosoite (yleensä hääparin) sekä valmiiksi liimattu
postimerkki. Mikäli kortti on tarkoitettu lähetettävän kirjekuoressa,
tulee valmiiksi täytetty kuori lähettää kutsun mukana.
Matkustaminen: Mikäli
hääjuhlaanne kutsutaan vieraita ulkomailta, huomioonottava hääpari antaa
infossa myös vinkkejä paikalle saapumiseen. Voitte esimerkiksi laittaa
mukaan kartan, johon on merkitty muutama suositeltava lentoreitti tai
muut suosittelemanne matkustustavat juhlapaikalle. Ulkomaalaisille vieraille on
hyvä myös ilmoittaa hääparin yhteystiedot, joista lisätiedustelu /
käytännön apu on tarvittaessa saatavilla. Muista laittaa myös vinkkejä
majoittumiseen. Mielestäni on myös harkitsemisen arvoista koostaa pieni
lista paikallisista nähtävyyksistä, hyvistä ravintoloista yms. joka voi
auttaa vieraita viihtymään usemmankin päivän reissulla.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
Majoittautuminen: Mikäli vieraita kutsutaan ulkomailta tai ulkopaikkakunnilta, on hyvä sopia paikallisen hotellin kanssa huonekiintiöstä ja
ilmoittaa hääinfossa majoituksen hinnat ja viimeinen varauspäivä.
Kiintiö on hyvä tehdä mm. jos paikkakunnalla on heikko hotellitarjonta
tai tiedät, että ajankohta osuu päällekkäin jonkin suuren tapahtuman
kanssa. Jos huonekiintiötä ei tehdä, kannattaa ainakin harkita muutaman
hotellivinkin antamista infossa.
Pukukoodi: Tavallisesti
jo kutsun tyyli paljastaa tulevan juhlan tunnelman ja antaa vinkin
vastaanottajalle pukeutumisesta. Jos
pukukoodin mainitseminen on tarpeen, voi sen ilmoittaa joko kutsussa tai hääinfossa. Etiketin mukaisesti pukukoodi merkitään
kutsussa tekstinasettelusta riippuen vasempaan alakulmaan tai keskitetysti. Kutsussa ilmoitetaan aina miehen pukeutumiskoodi ja naisen pukeutuminen
määräytyy tämän mukaan. (
Tumma puku, naisille sopiva asu on vierailupuku, juhla- tai iltapuku.
Frakki, naisille sopiva asu on täyspitkä iltapuku.
Saketti, käytetään ennen klo 18.00 tapahtuvissa juhlissa. Naisille sopiva asu
on leninki, juhlava takki-leninki yhdistelmä tai hienostunut housuasu.
Smokki, voidaan käyttää yleensä klo 18 jälkeen alkavissa juhlissa.
Smokki tarjoaa juhlatilaisuuksista kaikkein vapaimman valinnan naisille,
eli naisen juhla-asu voi olla lyhyt tai pitkä iltapuku. Smokki käy myös
naiselle.
Arkipuku tai casual, naisille sopiva asu on housut
tai hame ja pusero, bleiseri tai neuletakki, mekko tms. siisti asu.) Jos pukukoodia ei mainita, niin vieras voi noudattaa omaa tyyliään
huomioiden kuitenkin juhlan arvokkuuden ja tason.
Lapset: Mikäli lapset kutsutaan mukaan juhlaan, ilmoitetaan se kirjekuoressa. Joskus kuitenkin halutaan tästä ilmoittaa myös kutsussa. Maininta lisätään hääinfoon esimerkiksi juhlan kulun tai "lisätietoja" -otsikon alla. Ehkä haluatte mainita toiveesta juhlia tällä kertaa vain
aikuisten kesken, lapset ovat tervetulleita juhlimaan tai ilmoittaa että olette palkanneet juhlaan
lastenhoitajan.
Muut yhteystiedot: Joskus voi olla tarpeen tehdä
vielä lista yhteystiedoista, joihin vieraat voivat olla yhteydessä,
mikäli muuta kysyttävää ilmenee.
Kutsujen viimeistely: Askarreltavat kutsut sisältävät usein liimattavia koristeita. Myös painetut kutsut voidaan somistaa harkituilla elementeillä, käytä esimerkiksi romanttiseen kutsuun pitsinauhaa, eleganttiin tyyliin arvokaan näköistä sametti- tai silkkinauhaa ja rustiikkiseen juhlaan luonnonnarua. Useamman kortin kutsusetit voi nivoa yhteen myös painetulla vyötepaperilla. Voit myös kietoa kutsukokonaisuuden silkki- tai kuultopaperiin ja sulkea sen logosta teetetyllä tarralla tai sinetillä.
Lisää vinkkejä hääinfon tekstien kirjoittamiseen.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
KIRJEKUORET & KUTSUJEN LÄHETTÄMINEN
Kirjekuori on osa kutsukokonaisuutta. Sen lisäksi, että kuoren koko ja väritys valitaan kutsuun sopien, sisältyy kirjekuoreen ja postittamiseen monta muutakin yksityiskohtaa.
Kutsuttavat: Kirjekuoren päälle merkitään niiden nimet, joita kutsu koskee.
Etiketin mukaan on suotavaa kutsua avio- tai avoliitossa asuvien
puolisot, kuoreen merkitään ensin naisen nimi. Jos kutsuttu ei ole
parisuhteessa, voidaan lähettää avec-kutsu, jolloin seuralaisen saa
valita itse. Mikäli haluatte pitää lapsettomat häät, kannattaa tämä
ilmaista hääinfossa. Jos kutsu koskee myös laspia, lisätään kuoreen esimerkiksi "perheineen".
Palautusosoite: Kutsuun lisätään palautusosoite sellaisia tapauksia varten, että kirjettä ei voida toimittaa perille. Hyvä paikka palautusosoitteelle on esimerkiksi kirjekuoren takana läpässä.
Osoitteiden kirjoitus: Osoitteiden merkitseminen kuoreen onnistuu monella tapaa. Mikäli omasta takaa löytyy kaunis, selkeä käsiala, voi kuoret kirjoittaa itse käsin. Siisti lopputulos saadaan aikaan printtaamalla osoitteet suoraan kirjekuoreeen, tämä onnistuu useimmilla kotitulostimilla. Muista käyttää kutsun fonttia, jolloin ilme säilyy yhtenäisenä kautta kaiken paperimateriaalin. Mikäli tulostus ei onnistu kotona, myös painotalot printtaavat omiin kirjekuoriin. Vaihtoehtoisesti osoitteet voi tulostaa tarra-arkeille, jolloin niiden liimaaminen kuoreen onnistuu näppärästi. Voit myös toimittaa kirjekuoret kalligrafille kijroitettavaksi, jolloin kuoriin tulee arvokas ja persoonallinen ilme.
Kuvat & kutsut: MakeaDesign
Sisuspaperi: Mikäli ylimääräistä intoa riittää, voi kirjekuoriin
lisätä ns. sisuspaperin. Tällöin kirjekuori kannattaa kiinnittää
mahdollisimman kevyesti, jotta upea sisältö ei jää vierailta näkemättä.
Sinetti tai sulkijatarra: Vanhanajan sinetti tuo kirjekuoriin
arvokkuutta, eikä oman sinetin teettäminenkään ole kovin kallista.
Vaihtoehtoisesti voit teettää omasta häälogosta/monogrammista tarroja,
joita voi käyttää kirjekuorten sulkemiseen.
Postimerkki: Postimerkki kruunaa kokonaisuuden, kannattaakin kurkata postin sivuilta sen hetkiset postimerkit. Perinteinen häämerkki lienee sormusmerkki, mutta valikoimasta saattaa löytyä paljon muitakin vaihoehtoja, jotka sopivat hääpaikkakuntaan, värimaailmaan, hääkukkiin tai muuhun tunnelmaan. Postin sivuilla on myös mahdollista tilata omapostimerkki esimerkiksi omasta valokuvasta tai häälogosta.
Postimaksu: Mikäli hääkutsu koostuu useammasta kortista, ruseteista ym. saattaa korttisetin paino nousta. Punnitse valmis kokonaisuus ja varmista, että postimerkit kattavat lähetyksen toimituskulut, ennen kuin jätät ne postiin.
Lähetys Älä jätä lähetystä viimetippaan, vieraat tarvitsevat aikaa matkan suunnitteluun ja loman/vapaan järjestämiseen. Suositeltava lähetysaika kutsuille on viimeistään 2 kk ennen hääpäivää, suosittuina loma-ajankohtina mielellään aikaisemmin. Mikäli häät vietetään ulkomailla tai juhlaanne saapuu paljon ulkopaikkakuntalaisille, on hyvä postittaa kutsut mahdollisimman hyvissä ajoin.
Kaikenkaikkiaan kutsujen lähettäminen on tärkeä etappi hääsuunnittelussa ja valmiiden kutsujen tipauttaminen postilaatikkoon jättää varmasti jokaiselle hääparille kutkuttavan tunteen. <3